Uutiset

Kansainvälisen pelastusalan kattojärjestö CTIF:n HAZMAT-komissio, eli Vaarallisten aineiden komissio, kokoontui 14.–15. lokakuuta Kotkassa. Kaksipäiväinen kokous kokosi yhteen vaarallisten aineiden onnettomuuksien ja pelastustoimen asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa sekä etäyhteydellä Singaporesta.

Vaarallisten aineiden komission edustajat ryhmäkuvassa öljyntorjuntakeskuksella.

Eri maiden edustajat jakoivat ajankohtaista tietoa vaarallisten aineiden onnettomuuksista ja niiden tuomista opeista. Useat osallistujat nostivat esiin jätteiden käsittelylaitoksissa syttyneet tulipalot, joita on esiintynyt runsaasti eri puolilla Eurooppaa.

Palojen syitä ovat olleet muun muassa litiumioniakkujen virheellinen käsittely, puutteellinen valvonta ja riittämättömät ennaltaehkäisytoimet. Keskusteluissa korostettiin, että tehokas palontorjunta edellyttää myös onnettomuuksien ehkäisyä ja vastuiden selkeyttämistä eri toimijoiden välillä.

Kansainvälisiä esimerkkejä kansalaisten roolista kriisitilanteissa

Toinen kokonaisuus liittyi CBRN-varautumiseen, (kemialliset, biologiset, säteily- ja ydinuhat), kansalaisten rooliin kriisitilanteissa sekä uusiin koulutusratkaisuihin. Ranska ja Itävalta esittelivät siviiliväestön koulutukseen liittyviä hankkeita ja Singaporen pelastusviranomaiset yhteisölähtöistä MyResponder-sovellusta, jonka avulla kansalaiset voivat auttaa hätätilanteissa.

Ranskassa on kehitetty nopea koulutusohjelma Ukrainan miinanraivaajille, joka koostuu neljän päivän etäopiskelusta ja kahden päivän lähiopetuksesta. Koulutus on suunnattu kaikille kiinnostuneille, eikä osallistujilta vaadita aiempaa kokemusta tai erityistä osaamista.

Singaporessa puolestaan luotetaan vahvasti vapaaehtoisten tukeen onnettomuustilanteissa. Kansalaiset voivat rekisteröityä MyResponder-sovellukseen ilman ennakkokoulutusta ja toimia yhteisöauttajina (community responders). Singaporessa tapahtuu vuosittain noin 3 000 onnettomuutta, ja yhteisöauttajat ovat aina ensimmäisinä paikalla.

Kokouksen järjestelyistä vastasivat SPEK, Kymenlaakson pelastuslaitos ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Osallistujat pääsivät tutustumaan Xamkin öljyntorjuntakeskuksen toimintaan ja Kotkan uuteen paloasemaan.

Lue myös