Kansalaisvaikuttaminen

Osaavat kansalaiset edistävät turvallisuutta

Hätätilanteissa turvallisuustaidot punnitaan. Tärkeää on osata ehkäistä erilaisia onnettomuuksia, mutta myös toimia niissä oikein.

Kehitämme ja tarjoamme kansalaisille varautumis- ja turvallisuuskoulutusta sekä turvallisuusviestintää. Kampanjoilla ja koulutuksilla tuemme yksilöiden osaamista ja kannustamme ottamaan vastuuta omasta ja lähipiirin turvallisuudesta.

Turvallisuuskampanjoitamme ovat Paloturvallisuusviikko, NouHätä! ja 72 tuntia. Tarjoamme kansalaisten varautumiseen liittyvää 72 tuntia -koulutusta sekä taloyhtiöille koulutuksia muun muassa väestönsuojista.

Paloturvallisuusviikko – kodin paloturvallisuus kuntoon

Paloturvallisuusviikon viestinnässä annetaan keinoja kodin paloturvallisuuden parantamiseen.

Paloturvallisuusviikkoa vietetään marras-joulukuun vaihteessa. Se alkaa koko perheen Päivä Paloasemalla -tapahtumalla ja päättyy Pohjoismaiseen palovaroitinpäivään.

NouHätä! tukee koulujen turvallisuuskasvatusta

NouHätä! on pelastustaitokampanja erityisesti kahdeksasluokkalaisille. Se antaa nuorille hyvät perustiedot ja -taidot erilaisissa onnettomuuksissa toimimisesta ja niiden ehkäisystä. Kampanja tukee yläkoulun opetussuunnitelmien perusteiden turvallisuuskasvatusosuutta.

72 tuntia -koulutusta omatoimisesta varautumisesta

Kotitalouksien 72 tunnin varautumissuosituksen ympärille on rakennettu koulutusjärjestelmä. Kurssin suorittaneet kouluttajat järjestävät varautumiseen liittyviä yleisötilaisuuksia ja webinaareja ympäri Suomen.

Jos kotitalouksien varautuminen ja kouluttaminen tuntuvat mieluisilta, ilmoittaudu 72 tuntia -koulutukseen! Voit tarkistaa SPEKin koulutuskalenterista, milloin seuraava 72 tuntia -kouluttajakoulutus järjestetään.

  • Paloturvallisuusviikko
  • NouHätä!-pelastustaitokampanja
  • 72 tuntia