Uutiset

Paloturvallisuusviikon ennakkoavauksen tekee virtuaalinen Päivä Paloasemalla -tapahtuma lauantaina 20.11. Virtuaalitapahtuma on rakennettu oppimiselämykseksi, jossa koko perhe voi kartuttaa paloturvallisuustaitojaan. Isovanhemmat ja muut läheiset kannustetaan ottamaan mukaan, sillä Paloturvallisuusviikon teemana on läheisten paloturvallisuudesta huolehtiminen. Virtuaalinen paloasema avaa ovensa osoitteessa paloturvallisuusviikko.fi/paiva-paloasemalla/ 20.11. klo 8 ja on avoinna 3.12. saakka.

Päivä paloasemalla myös virtuaalisesti.

Vuorovaikutteisen paloaseman sykkeessä oppaina toimivat Viivi Pumpanen, Esko Eerikäinen ja Jennifer Käld. Paloasemalla kävijä pääsee kurkistamaan paloauton sisälle, tutustumaan palokunnassa työskenteleviin palomiehiin ja vapaaehtoisena toimiviin henkilöihin sekä seuraamaan kolariauton avaamista.  Iso tai pieni vieras voi myös antaa itse palohälytyksen ja johan alkaa tapahtua!

Uusi elämys: Tulipalon sammuttamista seurataan aivan lähietäisyydeltä

­Virtuaalista paloasemaa on kehitetty viimevuotisten kokemusten pohjalta. Kävijöiden toiveena on toteutettu Palometri-tietovisa, jolla vierailija voi testata paloturvallisuustietonsa. Lisäksi Sammutus & tulipalo -osiossa kävijä pääsee seuraamaan tulipalon kehittymistä ja palomiesten työskentelyä lähietäisyydeltä.

– Harva on aiemmin päässyt näkemään näin tarkasti, miten palomiehet valmistautuvat tulipalon sammuttamiseen paloautossa sekä näkemään aivan lähietäisyydeltä, miten palomiehet sammuttavat tulipalon. Virtuaalisella paloasemalla pääsee myös kokemaan, mitä tapahtuu, jos tulipaloa ei pystytäkään sammuttamaan, kampanjakoordinaattori Marjo Rinne Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä kertoo.

Perheen pienimpiä asemalla viihdyttävät Ruisku & Kalle. Muun muassa 112-laulustaan tunnettu hauskuuttajakaksikko saa takuuvarmasti lapset ja miksei vanhemmatkin iloiselle tuulelle.

Läheiset mukaan virtuaaliselle paloasemalle

Virtuaalisella paloasemalla ollaan kiinnostuneita myös läheisten, ja erityisesti ikäihmisten, kotien paloturvallisuudesta. Paloturvallisuusviikon teemana on viime vuoden tapaan läheisten paloturvallisuudesta välittäminen.

– Virtuaalisella paloasemalla pääsee tarkastamaan mummolan paloturvallisuutta Esko Eerikäisen seurassa. Olisi hienoa, jos esimerkiksi isovanhemmat tai muut läheiset voisivat myös osallistua, Rinne innostaa.

Päivä Paloasemalla -tapahtumia järjestetään myös oikeilla paloasemilla 27.11.

Virtuaalisella paloasemalla vieraili vuosi sitten 123 000 henkilöä. Tuolloin paloasemat eivät voineet koronatilanteen takia järjestää yleisötapahtumia, mutta tänä vuonna virtuaalitapahtuman ohella myös lukuisat paloasemat avaavat ovensa yleisölle 27.11. Tapahtumiin saa osallistua vain terveenä. Päivä Paloasemalla -tapahtumia on järjestetty vuodesta 2008 alkaen.

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 27.11.–3.12.

Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana Pelastuslaitokset, Pelastusliitot, sisäministeriö, EHYT ry, Kirkkohallituksen Diakonian ja sielunhoito, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto, Vanhustyön Keskusliitto sekä Valli ry. Paloturvallisuusviikon rahoittaa Palosuojelurahasto.

Lue myös