Uutiset

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on koostanut palokuntien käyttöön materiaaleja, joiden avulla voidaan ehkäistä ja käsitellä epäasiallista kohtelua pelastusalalla. Materiaalin avulla palokunnat voivat laatia omat ohjeistuksensa turvallisuuden takaamiseksi.

Tehdään yhdessä -materiaalia.

– Palokuntatoiminnan kehittäjänä ja puolestapuhujana SPEK haluaa olla mukana rakentamassa entistä turvallisempaa ja avoimempaa toimintakenttää, jossa kukaan ei tule häirityksi, kiusatuksi tai syrjityksi, sanoo palokuntajohtaja Petri Jaatinen.

Turvallisesti palokunnassa -materiaalipaketti palokuntien käyttöön

SPEK lähettää materiaalipaketin kaikille Suomen yli 700 sopimuspalokunnalle tällä viikolla. Palokunnat saavat julisteen ja opaslehtisen, joiden avulla palokunnissa voidaan pohtia ja työstää toimintamalleja ja keinoja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseen ja käsittelyyn. Materiaalit on tehty suomeksi ja ruotsiksi.

– Kannustamme palokuntia tekemään omat selkeät ohjeistuksensa turvallisen toiminnan takaamiseksi ja ottamaan toiminnassaan käyttöön turvallisemman tilan periaatteet, jotka mahdollistavat sen, että jokainen toimintaan osallistuva kokee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi, sanoo palokuntien harrastustoiminnan kehittämispäällikkö Niko Ara.

– Suosittelemme, että materiaali otetaan käyttöön palokuntamuodosta riippumatta koko palokunnan toiminnassa, niin sopimushenkilöstön kuin vapaaehtoistenkin keskuudessa, Ara jatkaa.

Turvallisesti palokunnassa -sivut avattu

Turvallisesti palokunnassa -materiaalien lisäksi SPEK on avannut Turvallisesti palokunnassa -sivut, joille on koottu kattavasti ohjeita kaikille avoimen ja turvallisen toiminnan takaamiseksi. Sivuilta löytyvät muun muassa ”Tehdään yhdessä palokunta, jossa kaikkien on hyvä olla!” -juliste ja opaslehtinen digitaalisessa muodossa. Sivuilla on myös muuta turvalliseen palokuntatoimintaan liittyvää sisältöä, kuten tietoa ja materiaalia terveysturvallisuudesta ja tietosuojasta.

Verkosta löytyvä materiaali on vapaasti kaikkien alan toimijoiden hyödynnettävissä. Esimerkiksi pelastuslaitokset voivat halutessaan käyttää materiaalia järjestäessään aiheesta koulutuksia oman alueensa sopimushenkilöstölle ja palokunnille.

Lue myös