Uutiset

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 27.11.–3.12. Tänä vuonna Paloturvallisuusviikon teemana on läheisten, ja erityisesti ikäihmisten, paloturvallisuudesta välittäminen.

Ajatus isovanhempien paloturvallisuuden varmistamisesta älypalovaroittimen avulla on houkutteleva. Älypalovaroitin tarkoittaa, että kattoon asennettavan palovaroittimen lisäksi puhelimeen asennetaan sovellus. Sen jälkeen puhelimesta voi testata palovaroittimen toiminnan ja puhelin hälyttää, kun varoitin tunnistaa palon. Älypalovaroittimen palvelut voivat olla erinomaisia, mutta ennen hankintaa kannattaa perehtyä muutamiin seikkoihin.

Parhaimmillaan älypalovaroitin tunnistaa alkavan palon, ja varoittimen puhehälytys ohjaa asukkaita pois vaarallisesta tilanteesta. Älytoimintojen avulla saadaan esimerkiksi valot eteiseen, jotta sitä kautta näkee poistua ja saadaan katkaistua virrat kodin muista sähkölaitteista.

Mutta älypalovaroittimen älyominaisuuksien käyttö vaatii aina langattoman yhteyden ja internet-liittymän. Jos omat tekniset taidot eivät ole kovin korkealla tai tekniikka ei erityisemmin kiinnosta, älypalovaroitin saattaa koitua turhaksi hankinnaksi. Silloin ihan perinteinen palovaroitin on parempi valinta.

Älylaitteet ovat kasvava trendi

Kodeista löytyy yhä enemmän laitteita, joihin on lisätty älyä. Laitteiden tarkoituksena on edistää arjen sujuvuutta ja erilaiset turvalaitteet voivat tarjota suuren hyödyn arjen turvaamiseksi.

– Älylaitteita koskee kuitenkin mahdollisuuksiensa lisäksi myös joukko haasteita, sillä älylaitteet eivät sellaisenaan sovi kaikille. Aina on hyvä arvioida, mitä tarvitaan ja miksi ja miten niitä pystytään käyttämään, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön vanhempi asiantuntija Ilpo Leino.

Älylaitteet edellyttävät kärsivällisyyttä ja teknisiä taitoja

– Älylaitteet eivät yhdisty itsestään toisiinsa tai puhelimeen. Yhdistäminen voi tapahtua QR-koodia tai yhdistämispainiketta käyttämällä, mutta joidenkin laitteiden yhdistäminen edellyttää, että ensin on luotava ns. ohjelma-alusta ennen kuin laitteita pystyy liittämään. Ohjelman asentaminen ei tapahdu yhdellä napin painalluksella, joten kärsivällisyyttä tarvitaan, Leino toteaa.

– Teknisille tiedoille ja taidoille on tarvetta, kun pitää ymmärtää erilaisista yhteyksistä ja protokollista, jotta tietää, kuinka ja mitä voidaan yhdistää toisiinsa. Se, että sinä tiedät, mikä on Wifi tai Bluetooth, ei välttämättä riitä läheisesi kohdalla, kun verkkoyhteys katoaa tai laitteita tulisi päivittää.

– Selvitä aina ensin lopullisen käyttäjän eli esimerkiksi läheisesi tietotaso ja arvioi tarvittavat ominaisuudet sen mukaan. Arvioi myös, kuinka etäkäyttö on mahdollista, jotta voit tarvittaessa antaa tukea ja huolehtia laitteiden päivityksestä, Leino opastaa.

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 27.11.–3.12. Tänä vuonna Paloturvallisuusviikon teemana on läheisten, ja erityisesti ikäihmisten, paloturvallisuudesta välittäminen.

Lue myös