Uutiset

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry oli yksi niistä Paloturvallisuusviikon verkoston jäsenistä, jotka jakoivat palovaroittimia vähävaraisille. Kaikkiaan varoittimia jaettiin noin kymmenellä paikkakunnalla erilaisissa tilaisuuksissa, kuten palotarkastajien luentojen ja EU-ruokajaon yhteydessä.

EHYT jakoi palovaroittimia Paloturvallisuusviikon yhteydessä Elokolo -kohtaamispaikoissa Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Turussa, Pirkkalassa ja Hyvinkäällä. Elokolot ovat kaikille kansalaisille avoimia kohtaamispaikkoja, joissa järjestetään erilaista toimintaa ja tarjotaan mm. juttuseuraa, tietoteknistä apua ja ruoka-apua. Lisäksi palovaroittimia jaettiin Kumppanuuskeskus Luotsissa Torniossa, Mielikahvilassa Tampereella ja hävikkiruokajaon yhteydessä Tuusulan Jokelassa.

Palovaroittimien jakotilaisuuksissa kävi ilmi, etteivät palovaroitinasiat olleet kaikilla osallistujilla kunnossa. Osa tilaisuuksiin osallistuneista kertoi, että heillä oli ollut joskus palovaroitin, mutta kun se alkoi piipata, he olivat tiputtaneet sen alas ja ottaneet pois käytöstä. Osalla oli ollut vain yksi palovaroitin, vaikka isommassa asunnossa on tarvetta useammalle. Myös todella vanhoja varoittimia oli käytössä. Muutama osallistujista kertoi, ettei heillä ollut koskaan ollut palovaroitinta asunnossaan. Yllättävän moni ei tiennyt, onko kotona palovaroitinta.

Vastaanotto paloturvallisuustiedolle ja palovaroittimille oli ilahtunutta. Palotarkastajien luennot pistivät osallistujat miettimään, millä tolalla paloturvallisuusasiat omassa kodissa ovatkaan. Moni myös hämmästyi siitä, että sai ilmaisen palovaroittimen mukaansa. Kaiken kaikkiaan palaute oli erittäin myönteistä ja vahvisti ajatusta siitä, että palovaroitinten jakamiselle ja käytön ohjeistamiselle on tarvetta.

“Palotarkastaja saapui kertomaan asioista, joita ikääntyvien kannattaa ottaa huomioon oman turvallisuuden ja palo- ja pelastustoiminnan näkökulmasta. Esitys oli erittäin selkeäsanainen ja kuulijat kiittelivät esitystä vuolaasti ja omalta osaltanikin voin todeta, että paras tietoisku ikinä – meidän virkistyspäivillä”, raportoitiin yhdestä Elokolosta.

Palovaroittimia on kyselytutkimusten mukaan lähes kaikissa suomalaisissa kodeissa. Kuitenkin pelastustoimen tilastojen mukaan niissä asunnoissa, joissa on ollut tulipalo, vain 40 prosentissa on ollut toimivat palovaroittimet. Palovaroittimiin liittyvällä turvallisuusviestinnällä onkin tärkeä merkitys ihmisten turvallisuusasenteiden parantamisessa.

Varsinkin vähävaraisten ihmisten kodeista palovaroittimet saattavat puuttua tai olla toimimattomia. Siksi Paloturvallisuusviikko pilotoi vuonna 2019 palovaroittimien jakamista vähävaraisille.

Palovaroittimia jaettiin Paloturvallisuusviikolla 23.11.-1.12.2019 sekä tammikuussa 2020. Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana Pelastuslaitokset, Pelastusliitot, sisäministeriö, EHYT ry, Kirkkohallituksen Diakonian ja sielunhoito, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ja Nuohousalan Keskusliitto. Paloturvallisuusviikon rahoittaa Palosuojelurahasto.

Lue myös