Uutiset

Turun seudullakin on ihmisiä, joiden taloudellinen tilanne on niin tiukka, että rahat eivät riitä edes ruokaan. Sellaisessa tilanteessa esimerkiksi palovaroittimet eivät ole ostoslistassa kovin korkealla. Paloturvallisuusviikolla kaikki voivat auttaa vähävaraisia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön koordinoima Paloturvallisuusviikko, Itäharjun ja Myllyn Prismat sekä Operaatio Ruokakassi keräävät Paloturvallisuusviikolla 23.11.-1.12. palovaroittimia vähävaraisille.

Palovaroitin maksaa muutaman euron. Moni perhe sijoittaa nekin eurot aivan ymmärrettävästi mieluummin ruokaan kuin palovaroittimiin – vaikka palovaroittimet pitää olla säädösten mukaan jokaisessa asunnossa.

– Haastamme Itäharjun ja Myllyn Prisman asiakkaita ostamaan palovaroittimen kotiin, jolla muuten ei ole mahdollisuutta laitetta hankkia, kannustaa asiantuntija Juha Hassila Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Hän muistuttaa, että paloturvallisuus ei ole aivan yksityisasiakaan. Jos vaikkapa kerrostalossa tuli pääsee yhdessä asunnossa irti, niin savun levitessä remontoitavaa on äkkiä porraskäytävässäkin. Siksi on tärkeää havaita palovaara ajoissa. Palovaroittimen lahjoittamalla olet parantamassa lähipiirisi turvallisuutta.

Lahjoitetut palovaroittimet jakaa eteenpäin Operaatio Ruokakassi.

– Palovaroittimia on jaossa Vähävaraisten itsenäisyyspäiväjuhlassa Tuomiokirkontorilla. Viime vuonna jakamisesta saatiin hyvää palautetta. Moni palovaroittimen saanut kertoi, että kotona oleva laite ei toimi, mutta rahat vain eivät riitä edes uuteen paristoon. Ihmiset olivat huolissaan turvallisuudestaan, vaikka eivät omin varoin ole voineet siitä huolehtia, kertoo toiminnanjohtaja Jari Niemelä Operaatio Ruokakassista.

Palovaroittimen lahjoittaminen on helppoa.

– Palovaroittimen voit ostaa mistä tahansa Prismasta ja toimittaa sen Myllyn tai Itäharjun Prisman neuvontaan. Me toimitamme varoittimet eteenpäin tapahtuman järjestävälle Operaatio Ruokakassille, sanoo Prisma-johtaja Ville Ämmälä.

Juuri sinä voit pelastaa ihmishengen – lahjoita palovaroitin!

Lisätietoja:

Juha Hassila, asiantuntija, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, puh. 040 7587846
Ville Ämmälä, Prisma-johtaja, Myllyn ja Itäharjun Prismat, puh. 010 7644052
Jari Niemelä, toiminnanjohtaja, Operaatio Ruokakassi, puh. 050 347 7407

www.paloturvallisuusviikko.fi

Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhdessä Pelastuslaitosten, Pelastusliittojen, Sisäministeriön, EHYT ry:n, Kirkkohallituksen Diakonian ja sielunhoidon, Suomen Kiinteistöliiton, Suomen Omakotiliiton, Suomen Palopäällystöliiton, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ja Nuohousalan Keskusliiton kanssa. Paloturvallisuusviikon rahoittaa palosuojelurahasto.

Lue myös