Uutiset

Jotta nuorten NouHätä!-turvallisuusopetus olisi kaikkien kahdeksasluokkalaisten saatavilla, tarvitaan lisää aikuisten tekemää yhteistyötä. Kampanjassa on opetettu nuorille tärkeitä turvallisuustaitoja, kuten alkusammutusta ja ensiapua vuodesta 1996 lähtien. Kampanjan toteutuksesta vastaavat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, pelastuslaitokset ja pelastusliitot. Sisäministeri Maria Ohisalo on NouHätä!-kampanjan suojelija lukuvuonna 2019–2020.

Kuva on NouHätä!-kampanjan loppukilpailusta 2019. Liikenneonnettomuusrastilla autettiin autossa olevia ihmisiä.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat tavoitteet ovat tärkeässä osassa sisäministeriön vahvistamassa vuoden 2020 alusta käyttöön otetussa pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelmassa. Tavoitteena on nuorten turvallisuuspääoman kasvattaminen, jonka saavuttamisessa keskeinen merkitys on valtakunnallisella NouHätä!-pelastustaitokampanjalla.

– Tärkeää on, että kaikki nuoret oppisivat sellaisia tietoja ja taitoja, jotka ovat merkityksellisiä heidän oman elämänsä turvallisuuden kannalta. Tähän pääsemiseksi tarvitaan aktiivista yhteistyötä sekä valtakunnallisella tasolla eri toimijoiden kesken että paikallisesti eri viranomaisten kesken, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Koulut voivat ilmoittautua mukaan tammikuun ajan

Viime lukuvuonna 2018–2019 NouHätä!-kampanja tavoitti lähes 80 prosenttia perusopetuksen kahdeksansista luokista. Jotta kaikki nuoret saisivat elämäänsä paloturvallisuuden perustaidot, tavoitteena on, että vuonna 2020 saavutetaan kaikki kahdeksannet luokat. Koulut voivat ilmoittautua mukaan tämän vuoden kampanjaan tammikuun loppuun saakka.

– Yhdenvertaisuuden nimissä NouHätä!-kampanjan tulisi olla kaikkien kahdeksasluokkalaisten saavutettavissa, sanoo sisäministeriön pelastusylitarkastaja Jari Lepistö. – Olisi enemmän kuin ilahduttavaa, jos koulut ottaisivat kampanjan innolla omakseen. Aikuiset voivat olla tässä joko tulppana tai sitten antaa nuorille mahdollisuuden osallistua.

NouHätä!-kampanjaa on parin viime vuoden aikana kehitetty vastaamaan entistä enemmän peruskoulun opetussuunnitelman perusteita. Koulut saavat käyttöönsä materiaaleja turvallisuusasioista, jotka muuten jäisivät turhan vähäiselle käsittelylle. Kampanjan aiheita ovat mm. onnettomuuksien ennaltaehkäisy, alkusammutus ja ensiapu. Kouluissa nuorille turvallisuusopetusta antaa hyvin usein pelastuslaitoksen kouluttaja.

– Kampanjan yhteistyö kuntien sivistys- ja pelastustoimen kanssa on osoittautunut erittäin hyväksi. Parhaisiin tuloksiin päästäänkin pelastuslaitosten, koulujen rehtoreiden ja opettajien yhteistyöllä, sanoo pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka sisäministeriöstä.

NouHätä!-kampanjaa toteutetaan jo 24. vuotta, ja se on suurin yhdelle ikäluokalle peruskoulussa suunnattu kampanja.

NouHätä!-kampanjan järjestävät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö sekä pelastuslaitokset ja pelastusliitot yhteistyössä sisäministeriön, Opetushallituksen, peruskoulujen, Pelastusopiston ja Suomen Palopäällystöliiton kanssa. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto.

Lue myös