Uutiset

Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson, Pohjanmaan ja Satakunnan pelastuslaitokset saivat 100 % alueensa kouluista mukaan NouHätä!-kampanjaan kaudella 2022–2023. Valtakunnallisen pelastustaitokampanjan tavoitteena on lisätä nuorten valmiuksia vaaratilanteiden ennakoimiseksi ja estämiseksi. 

NouHätä-palkitut plakettien kanssa.

NouHätä!-pelastustaitokampanja on kaikille kahdeksasluokille suunnattu turvallisuusopetus, johon osallistuu vuosittain noin 80 prosenttia ikäluokasta. Kampanja toteutetaan yhteistyössä koulujen ja pelastuslaitosten kanssa. Viime kaudella mukana oli ennätyksellisesti noin 50 000 oppilasta, mutta alueellista vaihtelua on jonkin verran. 

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö luovutti kaikki alueensa koulut mukaan saaneille pelastuslaitoksille palkinnot. Plaketit vastaanottivat kampanjan yhteyshenkilöinä toimivat Jari Nygård Keski-Pohjanmaalta, Eero Valojää Kymenlaaksosta, Tanja Nyqvist Pohjanmaalta ja Mikko Puolitaival Satakunnasta.

Koulujen mukaan saaminen vaatii monikanavaista viestintää

Pelastuslaitokset pitävät kouluille turvallisuuskoulutuksia. Koulutusten sisältö ja toteutus räätälöitiin koulujen toiveiden mukaisesti. 

– Teoriakoulutus järjestettiin kaikille kouluille. Tavoitteena on tarjota oppilaille myös käytännön alkusammutusharjoitus. Tärkeintä on panostaa laadukkaaseen koulutukseen, Satakunnan pelastuslaitoksen Mikko Puolitaival sanoo. 

–Kampanjan avulla pääsemme vaikuttamaan oppilaiden tietoihin, taitoihin ja asenteisiin, Puolitaival jatkaa. 

Koulujen mukaan saaminen vaati panostusta. Palkitut korostivat monikanavaisen ja henkilökohtaisen viestinnän merkitystä.  

– Lähestyin kouluja viestein, puheluin ja tein kouluvierailujakin, Tanja Nyqvist Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo. 

Turvallisuuskoulutus nosti esille kiinnostavan huomion perheessä 

Jari Nygård Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta nostaa esille turvallisuuskoulutuksen merkityksen.  

– Erään koulutustilaisuuden jälkeen huoltaja soitti, että olemmeko opettaneet palovaroittimista. Lapsi oli kysynyt, onko isoveli tärkeämpi kuin hän. Isoveljen huoneessa oli palovaroitin, mutta kysyjän huoneessa ei ollut. Yksi kysymys herätti huoltajan kiinnittämään huomiota kodin paloturvallisuuteen, Jari Nygård toteaa. 

– Kampanjan koulutusten yhteydessä kannattaa antaa kotitehtäviä. Esimerkiksi kokeilla palovaroittimen toimivuutta. Näin tieto leviää huoltajille ja koululaisen lähipiirille, Nygård muistuttaa. 

Pelastuslaitosten rooli NouHätä!-kampanjassa on merkittävä. 

– Innostavat sekä asiantuntevat kouluttajat ovat NouHädän keskiössä ja heitä tarvitaan myös kampanjan kehittämisessä, toteaa Eero Valojää Kymenlaakson pelastuslaitokselta. 

– Turvallisuusviestintä on keskeinen keino ehkäistä vahinkoja. Jatketaan siis hyvää työtä NouHädän ja muidenkin turvallisuusviestintätilaisuuksien parissa, Valojää kannustaa.  

Mikä NouHätä?

NouHätä!-kampanjassa kahdeksasluokkalaiset saavat turvallisuusopetusta, jotta he oppivat ehkäisemään vaaratilanteita ja toimimaan niissä fiksusti. Oppimateriaalien sisältöjä ovat paloturvallisuus, erilaiset onnettomuudet sekä varautuminen ja häiriötilanteet. 

Ilmoittautuminen kampanjaan on avoinna 2.2.2024 saakka. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkki löytyvät osoitteesta nouhata.fi/ilmoittautuminen.

Lue myös