Uutiset

Paloturvallinen toiminta ja tarkkaavaisuus on mökillä erityisen tärkeää, sillä avun saaminen maaseudulla voi kestää huomattavasti kauemmin kuin kaupungissa. Näin muistetaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä perjantaina 13.5. Tapaturmapäivänä, jonka teemana on mökkien turvallisuus. Pelastustoimen tilastojen mukaan paloautot lähtevät sammuttamaan vapaa-ajan asuntojen tulipaloja lähes joka toinen päivä.

Hymyilevä nainen pitelee käsisammutinta.

Aiemmin arki ja mökkielämä erosivat toisistaan huomattavasti. Mukavuudet olivat kaupungissa, mökillä sai olla alkeellisempaa. Nyt on sähköt, eivätkä sähkölaitteetkaan enää ole jo kertaalleen elämänsä kaupungissa eläneitä vaan uusia. Mökkikulttuuri on siis muuttunut. Mökillä vietetään yhä enemmän aikaa esimerkiksi etätöiden parissa. Näin elämä maaseudulla on tullut monille entistä tutummaksi.

Pelastustoimen tietokantaan kirjattiin 2020 ja 2021 reilut puolitoista sataa mökkipaloa vuositasolla. Lähes joka toinen päivä paloautot siis starttaavat vapaa-ajan asunnon sammutukseen. Lisäksi merkittävä osa saunapaloista syttyy vapaa-ajan asunnon yhteydessä olevassa saunassa. Saunarakennusten paloja on pari sataa vuodessa.

Mökkipalojen syyt eroavat parissa kohdassa selkeästi asuntopaloista. Jälkimmäisissä liesipalot ja ruuanvalmistukseen liittyvät palot ovat kirkkaasti tilastojen kärjessä. Mökeillä sen sijaan kärkisijalla ovat muut, syttymiskohtaan rajoittuneet palot – eli tuli pääsee irti mutta ei ehdi levitä koko rakennuksen tuhoavaksi katastrofiksi.

Koneiden ja laitteiden kärähtämisen lisäksi mökkipalojen top-kolmoseen kuuluvat myös nokipalot. Ne kertovat siitä, että nuohous on jäänyt hoitamatta. Valtaosa näistä paloista maallakin johtuu ihmisen toiminnasta, eli ne ovat ehkäistävissä.

Mökillä jokaisen on syytä hallita paloturvallisuus

Mökkien tulipalojen torjumisessa avainasemassa ovat huolellisuus tulen, kaasun ja laitteiden kanssa. Saunapalojen määrästä voidaan päätellä, että huolellisuus ei aivan aina toteudu. Tuli vaatii jatkuvaa valvontaa niin rakennuksissa sisällä kuin ulkonakin.

Mökin sähkölaitteet ansaitsevan erityistä huomiota. Talviajan kosteus ja viileys saattavat aiheuttaa vahinkoja mökin sähkölaitteille. On tärkeää, että laitteita ei käytetä epäkuntoisina.

Kaasun käyttö on grillausbuumin myötä arkipäiväistynyt. Kaasun käytössä ovat vaarana häkä, kaasuvuodot ja vuodosta räjähdysmäisesti syttyvä palo. Letkun kunnon voi tarkastaa taivuttamalla letkua jyrkästi mutkalle. Jos näet halkeamia, vaihda letku uuteen. Liitosten tiiviyden voi tarkistaa sivelemällä liitoskohtiin vettä, johon on liotettu saippuaa. Jos tulee kuplia, liitokset pitää kiristää.

Jokaisessa tilassa, jossa yövytään, on syytä olla toimiva palovaroitin. Paristo tai koko palovaroitin on saattanut mennä epäkuntoon kylmässä ja kosteassa. Siksi varoittimet kannattaa testata aina, kun mökiltä on oltu muutamakin päivä pois, kuukausista puhumattakaan.

On fiksua suunnitella ja harjoitella, miten palon sattuessa rakennuksesta poistutaan ja missä kokoonnutaan, kuka huolehtii lapsista ja vanhuksista, kuka soittaa hätänumeroon ja kuka ryhtyy alkusammutukseen.

Sammutuspeite, käsisammutin, sankoruisku ja vaikkapa saavillinen vettä ovat oikein toimivia sammutusvälineitä mökillä. On tärkeää, että ne ovat käyttövalmiina, että kaikki osaavat niitä käyttää ja tietävät niiden sijainnin.

On tärkeää huolehtia siitä, että myös mökkivieraat tietävät, kuinka tulipalossa toimitaan. Mökin tarkka osoite, koordinaatit ja ajo-ohjeet kannattaa laittaa esille keskeiselle paikalle.

Perjantaina 13.5.2022 vietetään Tapaturmapäivää. Tapaturmapäivänä halutaan kiinnittää huomiota mökkiympäristön turvallisuuteen. SPEK on mukana teemapäivän järjestelyissä. www.tapaturmapaiva.fi

Lue myös