Uutiset

Palovaroitinten määrän ja sijainnin osalta olennaista ei ole vain se, kuinka isosta asunnosta on kyse, vaan se, missä nukutaan ja missä on mahdollisia vaaranpaikkoja ja palon syttymislähteitä.

– Asenna palovaroitin kotona vähintään kaikkiin tiloihin, joissa nukutaan ja turvaan johtavalle reitille eli ainakin kaikkiin makuuhuoneisiin ja eteiseen, sanoo vanhempi asiantuntija Ilpo Leino Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

 

Muutamia esimerkkejä palovaroittimien sijoittelusta erikokoisissa asunnoissa

Yksiön pohjapiirros.
Esimerkki 1. Alle 60 neliön yksiöön riittää yksi palovaroitin.
Kaksion pohjapiirros.
Esimerkki 2. Usein kaksiossa palovaroittimet on hyvä asentaa makuuhuoneeseen, poistumisreitille ja olohuoneeseen, jossa on sähkölaitteita.
Kaksion pohjapiirros.
Esimerkki 3. Pienessä kaksiossa voi riittää kaksi palovaroitinta. Ne tulee asentaa makuuhuoneeseen ja ulko-ovelle johtavalle reitille.
Asunnon pohjapiirros, jossa palovaroittimet on sijoitettu molempiin makuuhuoneisiin ja eteiseen lähelle olohuonetta.
Esimerkki 4. Jos koti on kolme huonetta ja keittiö, palovaroittimia tulisi olla ainakin nämä kolme eli huoneissa, joissa nukutaan ja eteisessä.
Asunnon pohjapiirros, jossa palovaroittimet on sijoitettu molempiin makuuhuoneisiin, eteiseen ja olohuoneeseen.
Esimerkki 5. Pohjaratkaisusta riippuen kolmen huoneen asuntoon saattaa kannattaa sijoittaa neljä palovaroitinta.

Palovaroittimia ei kannata sijoittaa keittiöön, saunaan, pesuhuoneeseen eikä lähelle tulisijaa. Ruuanlaiton käry keittiössä (hella, uuni, leivänpaahdin), saunan ja pesuhuoneen kosteus ja vesihöyry sekä tulisijasta huoneeseen karkaava savu voivat saada aikaan turhan hälytyksen. Tulisijallisessa huonetilassa ja lähellä keittiötä voidaan kuitenkin käyttää taukotoiminnalla varustettua palovaroitinta.

Lue myös