Uutiset

Lähes miljoona suomalaista on hankkinut kevään aikana kotiinsa enemmän elintarvikkeita ja pullovettä eli kotivaraa. Tieto käy ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tilaamasta kansalaiskyselystä, joka tehtiin huhtikuussa. Lisäksi puoli miljoonaa suomalaisista on käynyt ostamassa taskulampun tai otsalampun sähkökatkon varalta ja lähes yhtä moni on täydentänyt lääkekaappiaan. Kotitalouksien häiriötilannevarautumista koskeva uutisointi on vaikuttanut varautumisinnostukseen.

– Varautumista koskevissa uutisissa on kerrottu, mitä tarvikkeita kotona olisi hyvä olla pitkittyneiden sähkökatkojen tai vedenjakeluhäiriöiden varalle, ja suomalaiset ovat selvästi seuranneet uutisointia ja tarttuneet toimeen, sanoo SPEKin varautumisviestinnän asiantuntija Sanna Räsänen.

– Sadat tuhannet suomalaiset ovat ostaneet kotivaran lisäksi tarvikkeita, joiden avulla pysyä lämpimänä, jos sähkökatko osuisi kylmään vuodenaikaan tai joiden avulla valaista kotia. Lisäksi on hankittu kannellisia ämpäreitä ja kanistereita siltä varalta, jos vettä pitäisi pystyä hakemaan jostain, Räsänen jatkaa.

Vastaajista 19 prosenttia kertoi miettineensä, minne voisi siirtyä, jos kotona ei olisi turvallista.

Kyselyssä kävi ilmi, että 34 prosenttia suomalaisista kokee olleensa jo valmiiksi niin hyvin varautuneita erilaisiin häiriötilanteisiin, ettei heillä ole ollut tarvetta hankkia mitään uutta. Sen sijaan 31 prosenttia vastasi, ettei uutisointi ole vaikuttanut heihin mitenkään, koska he eivät koe varautumista tärkeäksi tai heillä ei ole ollut aikaa ajatella asiaa.

Kaksi miljoonaa suomalaista on kuullut 72 tunnin varautumissuosituksesta

Marraskuussa 2021 tehdyssä kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että lähes miljoona (18 %) suomalaisista tuntee 72 tunnin varautumissuosituksen. Samaan kysymykseen saatiin huhtikuussa 2022 vastaukseksi, että yli kaksi miljoonaa (44 %) suomalaista tuntee 72 tunnin varautumissuosituksen.

72 tunnin varautumissuosituksella tarkoitetaan kotitalouksien varautumista häiriötilanteisiin. Jokaisesta kodista tulisi löytyä esimerkiksi kotivaraa eli ruokaa ja vettä koko perheelle ainakin 72 tunniksi. Lisäksi kotoa olisi hyvä löytyä perheen tärkeitä lääkkeitä ja erilaisia tarvikkeita, joista olisi hyötyä sähkö- tai vesikatkon aikana.

44 prosenttia suomalaisista tuntee 72 tuntia -suosituksen.

– On ilmiselvää, että kotitalouksien varautumisen saama mediahuomio on nostanut 72 tunnin varautumissuosituksen tunnettuutta. Ihmiset ovat hakeneet tietoa verkosta ja osallistuneet aiheesta järjestettyihin tilaisuuksiin ja webinaareihin todella aktiivisesti, Räsänen kertoo.

Helmikuun lopusta lähtien 72tuntia.fi-sivulta on haettu varautumistietoa ennätyksellisen vilkkaasti. Verkkosivulla on käyty kymmenen viikon (viikot 8–17) aikana yhteensä yli puoli miljoonaa kertaa.

– Mediajulkisuuden myötä myös aihetta käsitteleviä esitteitä on tilattu SPEKin verkkokaupasta ennätyksellisen vilkkaasti – kymmeniä tuhansia, Räsänen jatkaa.

Kyselyn tiedot perustuvat IROResearchin Tuhat suomalaista -tutkimukseen, joka toteutettiin huhtikuussa 2022. Kyselyn otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

Lue myös