Uutiset

Kodeissa on paljon palovaroittimia, joista ei ole mitään hyötyä. Joko niissä ei ole toimivaa paristoa tai ne ovat liian vanhoja. Pohjoismaista Palovaroitinpäivää vietetään sunnuntaina 1.12. Silloin on hyvä hetki vaihtaa paristot tai uusia ikääntyneet palovaroittimet, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Muista siis lisätä nämä ostoslistallesi.

Tilastotietojen mukaan vain noin puolessa niistä kodeista, joihin on hälytetty palokunta, on ollut toimiva palovaroitin.

– Palovaroittimen tehtävänä on havahduttaa pelastautumaan ja sammuttamaan palonalkua. Siksi palovaroittimien toiminnasta kannattaa huolehtia testaamalla varoittimen toiminta testinapista ja vaihtamalla paristo säännöllisesti, muistuttaa Kari Telaranta SPEKistä.

Palovaroittimen käyttöikä on enimmillään 10 vuotta

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tutkimus kertoo, että palovaroittimet eivät toimi ikuisesti. Palovaroitin likaantuu ja saattaa ruostua sisältä, sen savuherkkyys muuttuu ja äänenvoimakkuus heikkenee.

Toimimattomuutta ei välttämättä havaitse mistään. Moni kuvittelee, että kun valo välkkyy ja testiääni toimii, niin palovaroitin todellakin toimii. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Siksi varoittimet, myös sähköverkkoon kytketyt, tulee uusia kerran 5–10 vuodessa.

– Ikääntyminen saattaa herkistää palovaroitinta antamaan vääriä hälytyksiä, ja riski palovaroittimen käytöstä poistamiseen kasvaa. Herkkyyden väheneminen puolestaan voi hidastaa merkittävästi palon havaitsemista, kertoo ylitarkastaja Karoliina Meurman Tukesista.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö suosittelee sijoittamaan palovaroittimen jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen. Näin mahdollinen tulipalonalku huomataan ajoissa, ja vaarassa olevat ehditään pelastaa ja palo kenties jopa sammuttaa.

– Palovaroittimien riittävästä määrästä ja toiminnasta vastaa yleensä huoneiston asukas. Taloyhtiöissä, joissa on sähköverkkoon liitetyt palovaroittimet, kunnossapidosta vastaa taloyhtiö palovaroittimen toiminnan säännöllistä testaamista lukuun ottamatta, kertoo Kari Telaranta.

Palovaroittimet ovat yksi meneillään olevan Paloturvallisuusviikon keskeisistä aiheista. Pohjoismaista Palovaroitinpäivää vietetään 1.12.

– Palovaroitinpäivä on hyvä vuosittainen päivä vaihtaa palovaroittimien paristot tai vaihtaa palovaroittimet kokonaan uusiin. Jos taloyhtiössäsi on sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet, kannattaa vaatia taloyhtiötä ohjeistamaan, miten palovaroittimen toimintakunto varmistetaan, vinkkaa Kari Telaranta SPEKistä.

Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Kari Telaranta, 044 736 5776

Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana Pelastuslaitokset, Pelastusliitot, sisäministeriö, EHYT ry, Kirkkohallituksen Diakonian ja sielunhoito, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ja Nuohousalan Keskusliitto. Päivä Paloasemalla -tapahtumien yritysyhteistyökumppanina toimii LähiTapiola. Paloturvallisuusviikon rahoittaa Palosuojelurahasto.

Lue myös