Uutiset

Päivä Paloasemalla -tapahtumaa vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti myös keväällä. Lauantaina 4.5. tapahtuman järjestää 54 paloasemaa eri puolilla Suomea. Yleensä marraskuussa järjestettävää tapahtumaa pilotoidaan keväällä tapahtumanjärjestäjien eli paloasemien toivomuksesta. Kaikki tapahtumapaikat löytyvät netistä osoitteesta paloturvallisuusviikko.fi.

Palokuntalainen laskeutuu köyden avulla kontin päältä Päivä Paloasemalla -tapahtumassa.

Päivä Paloasemalla -tapahtumia on järjestetty vuodesta 2008. Toiveita tapahtuman sijoittamisesta muuhun ajankohtaan kuin marraskuun loppuun on paloasemilta kuulunut kautta vuosien. Toisaalta myös marraskuu on saanut kannatusta järjestäjiltä.

– Kartoitimme SPEKissä pilotointiajankohtaa. Lauantai vapun ja äitienpäivän välissä näytti parhaalta mahdolliselta testauspäivältä. Hyvät vaihtoehdot olivat lopulta melko vähissä, kertoo tapahtumien koordinaattori Kiira Koskinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Kevätpilotin paloasemat valittiin pelastuslaitosten kanssa

Pilotti suunniteltiin noin 50 järjestäjän tapahtumaksi, ja hakijoista valittiin 54 paloasemaa eri puolilta Suomea. Kaikkia 107 halukasta asemaa ei budjettisyistä voitu ottaa mukaan. Valinnat tehtiin yhdessä hyvinvointialueiden pelastuslaitosten turvallisuusviestinnästä vastaavien henkilöiden kanssa.

– Keräämme pilottiasemilta kokemuksia ajankohdan vaikutuksista tapahtumaan, ja siltä pohjalta harkitsemme kampanjan ohjausryhmässä, siirretäänkö Päivä Paloasemalla -tapahtumat joulun alta keväälle, sanoo Koskinen.

Päivästä Paloasemalla on muodostunut suuri valtakunnallinen turvallisuustapahtuma, jossa viihdytään ja opitaan elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja. Jälleen marraskuun lopussa tänä vuonna 23.11. vietetään avoimien ovien päivää näissä merkeissä sadoilla paloasemilla.

Toukokuun pilotointiin osallistuvat asemat pelastuslaitoksittain ovat oheisessa tiedostossa. Tapahtumien kellonajat ja osoitteet löytyvät osoitteesta paloturvallisuusviikko.fi/paloasemat-kartalla-2024/.

Päivä Paloasemalla -tapahtumia koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana pelastuslaitokset, pelastusliitot, sisäministeriö, EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta, Finanssiala, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto sekä Vanhustyön keskusliitto. Tapahtuman rahoittaa Palosuojelurahasto. 

Lue myös