Monelle tulee yllätyksenä, että väestönsuojan hätäpoistumisreitti sijaitsee usein maan alla. Tämä konkretisoitui viime viikolla, kun Hakaniemessä rakennustöissä osuttiin ”mysteerimötikäksi” nimettyyn maan alla sijainneeseen betoniseen hätäpoistumisreittiin. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kannustaa pitämään väestönsuojat ja niiden hätäpoistumisreitit kunnossa.
Viime viikolla Hakaniemessä kaivettiin esille monia ihmetyttänyttä betonista mysteerimöykkyä maan alta osana Kruunusiltojen rakennustöitä. Helsingin kaupunki kysyi kansalaisilta ehdotuksia siitä, mikä tämä maan alla ollut jykevä laatikko voisi olla ja suoritti porauksia saadakseen selville, onko rakennelma umpinainen vai ontto. Möykky paljastui Elannon talon väestönsuojan hätäpoistumisreitiksi.
– Tämä ei varsinaisesti yllätä. Väestönsuojien hätäpoistumisreitit eivät ole olleet ihmisten mielissä pitkään aikaan. On kuitenkin hyvä varmistaa, että niistä tiedetään ja että ne toimivat, SPEKin väestönsuojeluasiantuntija Jaakko Koivula sanoo.
Kaikissa väestönsuojissa on hätäpoistumisreitti. Kaikissa kiinteistöissä ei kuitenkaan välttämättä tiedetä reitin sijaintia tai ole pidetty huolta niiden kunnosta.
Usein hätäpoistumisreitti on maanalainen käytävä, joka johtaa luukkuun tai kevytsoraharkoista muurattuun rikottavaan aukkoon. Luukun kautta suojassa olevat voivat itse pelastautua ulos. Näin toimitaan esimerkiksi silloin, jos rakennus on sortunut ja varsinainen poistumistie ei ole käytössä.
Väestönsuojassa on lapio ja rautakanki ulos pääsyä varten. Hätäpoistumisreitti voi joissain kiinteistöissä sijaita myös maan päällä.
Väestönsuojan hätäpoistumisreitti on tiukassa paikassa voitava ottaa käyttöön
Kun suoja laitetaan käyttökuntoon sotatilanteessamaa kaivetaan luukun päältä pois tai vähintäänkin sen päältä poistetaan kaikki se materiaali, jota on vaikea saada suojasta käsin lapioilla kaivettua luukusta sisään.
– Jos meillä olisi tiukka paikka, on tärkeää varmistaa, että suojan hätäpoistumisreitin pystyy ottamaan käyttöön. Hätäpoistumisreitissä voi olla esimerkiksi vettä tai kasvustoa, joka vaikeuttaa ulospääsyä, Koivula toteaa.
Hätäpoistumisreitin päälle saa rakentaa sillä tavalla, että rakennelman pystyy tarvittaessa poistamaan.
Hätäpoistumisreitillä voi olla kolme tarkoitusta: Varsinaisen hätäpoistumisväylän lisäksi se voi toimia savunpoisto- ja ilmanottoreittinä väestönsuojaan. Hätäpoistumisreitissä ulospäin avautuva luukku on savunpoistoluukku ja sisäänpäin avautuva luukku on hätäpoistumisreitti.
– Maailma oli toisenlainen vielä joitain vuosia sitten. Ehkä moni ei osannut ajatella sitä, että kiinteistöissä on jossain kohtaa aukko tai luukku, joka pitää saada poikkeusoloissa helposti avattua. Olisi tärkeää varmistaa, että tämä kriisitilanteessa kriittinen poistumisreitti varmasti auttaa ihmiset ulos.
Väestönsuoja on tarkoitettu väestön suojaamiseen sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Jos tilanne edellyttää väestönsuojien käyttökuntoon laittamista, asiasta tulee viranomaismääräys. Suojat on laitettava käyttö- ja suojautumiskuntoon viimeistään 72 tunnin kuluessa määräyksestä. Suojaa ei kuitenkaan käytetä esimerkiksi säteilytilanteessa, vaan silloin suojaudutaan sisälle esimerkiksi omaan kotiin.