Tulipalon sattuessa ensimmäiset minuutit ovat ratkaisevia. Leirintäalueellakin matkailijan on hyvä tarkistaa sammutusvälineiden sijainti ja tutustua niiden käyttöön etukäteen, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija. Huomiota kannattaa kiinnittää myös matkailuajoneuvojen etutelttojen paloturvallisuuteen. Alkusammutuksella voi ehkäistä vakavia vahinkoja.
Leirintäalueilla yhdistyvät monet kesän tyypilliset paloriskit. Grillit, nuotiot, kaasupullot ja matkailuajoneuvojen sähkölaitteet voivat kaikki aiheuttaa tulipalovaaran. Kuiva maasto lisää riskiä entisestään.
– Yksikin kipinä riittää, jos olosuhteet ovat otolliset. Siksi avotulen kanssa täytyy olla erityisen huolellinen ja pitää sammutusvälineet lähellä, painottaa SPEKin paloturvallisuuden johtava asiantuntija Jan Meszka.
Vaikka palo ei täysin sammuisi, alkusammutus voi hidastaa sen etenemistä ja antaa lisäaikaa poistua turvallisesti. Alkusammutusvälineitä ovat esimerkiksi käsisammutin, sammutuspeite ja sankoruisku. Myös ämpärillinen vettä käy hyvin alkusammutukseen.
Tulipalon sattuessa ei ole aikaa opetella sammutustaitoja
Monien käsisammuttimien toiminta-aika on alle 30 sekuntia, joten tulipalossa ei jää aikaa harjoittelulle. Käsisammuttimen kyljessä on käyttöohje, josta selviää, miten varmistin poistetaan ja miten laukaisulaitetta käytetään.
– Sammuttimen käyttöön kannattaa tutustua etukäteen, jotta sitä osaa käyttää tositilanteessa, Meszka muistuttaa.
– Pieni palo kannattaa yrittää sammuttaa heti, mutta omaa turvallisuutta ei saa vaarantaa, hän lisää.
Sammutusvälineiden sijainti kannattaa tarkistaa heti
Kun kaartaa kesäreissulla leirintäalueelle, kannattaa aluksi selvittää, mistä löytyvät lähimmät alkusammutusvälineet. Tulipalossa ei ole aikaa lähteä etsimään niitä.
Leirintäalueella tulee olla alkusammutuskalustoa asiakkaiden käytettävissä ja helposti saatavilla. Jokaista alkavaa 15 vaunupaikkaa tai 60 telttapaikkaa kohden on oltava käsisammutin, eikä käsisammuttimen hakumatka saa ylittää 40 metriä.
Leirintämajoilla käsisammutin on oltava vähintään jokaista alkavaa kymmentä majaa kohden. Lisäksi alueen hoitajan käytössä tulee olla vähintään yksi käsisammutin.
– Käsisammutin on hyvä huollattaa säännöllisesti, jotta se on oikeasti käyttökunnossa. Epäkuntoinen käsisammutin on vaarallinen väline, Meszka toteaa.
Matkailuajoneuvojen etuteltoissa kytee tulipaloriski
Leirintäalueilla matkailuajoneuvojen etuteltat muodostavat erityisen riskin, sillä ne ovat herkästi syttyviä. Tulipalon sattuessa etuteltan kautta pelastautuminen on vaikeaa.
– Etuteltta voi tuntua ulkotilalta, mutta paloturvallisuuden näkökulmasta se on käytännössä sisätila. Siksi sinne eivät kuulu kaasugrillit, lämmittimet eivätkä ylimääräiset sähkölaitteet, Meszka huomauttaa.
Etuteltassa ei saa säilyttää myöskään polttoaineita tai muita tulenarkoja aineita.
– Kova tuuli, myrsky, ihminen tai lemmikkieläin voi vahingossa kaataa jonkin laitteen, joka aiheuttaa tulipalon. Laitteet on aina sijoitettava siten, etteivät ne aiheuta palovaaraa, Meszka ohjeistaa.
Matkailuajoneuvoissa kannattaa olla oma käsisammutin, jota voi käyttää ajoneuvon sisällä syttyvän palon alkusammutukseen. Sammutin on hyvä säilyttää ajoneuvossa myös leiriytymisen aikana.
SPEK julkaisee päivitetyn leirintäalueiden turvallisuusoppaan syksyllä.


