Poistumisturvallisuudessa on yhteinen tavoite, mutta eri näkökulmat

SPEKin asiantuntijablogi

Poistumisturvallisuusselvitykset ovat keskeinen osa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden turvallisuutta. Ne auttavat varmistamaan, että asukkaat pääsevät poistumaan rakennuksesta tulipalon tai muun vaaratilanteen sattuessa.

Olen kiertänyt Poistumisturvallisuuskohteiden valtakunnallisen tilannekuvan päivityshankkeen myötä kaikkien hyvinvointialueiden pelastuslaitokset joko etäyhteyksin tai paikan päällä. Keskustelut osoittivat, että vaikka toimintaympäristöt ja käytännöt vaihtelevat, monet poistumisturvallisuuden haasteet ovat yhteisiä koko Suomessa.

Eri lainsäädännöt puhuvat eri kielillä

Oma taustani on sosiaali- ja terveydenhuollossa, joten osa pelastustoimen käsitteistä on ollut minulle vieraita tai ne ovat herättäneet mielikuvia, jotka poikkeavat niiden virallisesta merkityksestä. Esimerkiksi termi hoitolaitos vie ajatukseni Pärnun kylpylämatkalle, jalkahoitoon tai kosmetologin vastaanotolle.

Pelastustoimessa ja rakentamisen sääntelyssä hoitolaitoksella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikköä, jossa asiakkaiden tai potilaiden toimintakyky vaikuttaa turvalliseen poistumiseen. Sosiaalihuollossa samat kohteet nähdään usein asumispalveluina, kuten yhteisöllisenä asumisena tai ympärivuorokautisena palveluasumisena.

Kun samaa toimintaa tarkastellaan eri lainsäädäntöjen kautta, käytetään eri käsitteitä ja painotetaan eri näkökulmia. Vaikka tavoitteena on yhteinen turvallisuus, puhumme toisinaan eri kieltä.

Yhteinen ymmärrys on poistumisturvallisuuden perusta

Keskusteluissa pelastuslaitosten kanssa on korostunut yhteisen ymmärryksen merkitys poistumisturvallisuusselvitysten laadinnassa ja arvioinnissa.

Selvityksen tarkoitus ei ole vain täyttää hallinnollista velvoitetta. Sen tavoitteena on muodostaa todellinen kuva siitä, miten rakennuksessa olevien, usein toimintakyvyltään rajoittuneiden henkilöiden turvallinen poistuminen voidaan taata.

Tämä edellyttää sekä toiminnan että rakenteellisen turvallisuuden ymmärtämistä. Pelastusviranomaiset tarvitsevat tietoa asiakkaiden toimintakyvystä ja arjen toimintatavoista. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille taas on tärkeää ymmärtää, miten rakennuksen ratkaisut, henkilöstöresurssit ja varautuminen vaikuttavat poistumisturvallisuuteen.

Kevään keskustelujen perusteella vuoropuhelu on paikoin lisääntynyt ja yhteistyö kehittynyt. Samalla säilyy tarve yhteisille tulkinnoille, selkeille käsitteille ja hyvien käytäntöjen jakamiselle.

Poistumisturvallisuuteen tarvitaan ajantasaista tietoa

Keskusteluissa nousi toistuvasti esiin ajantasaisen tiedon tärkeys. Poistumisturvallisuusselvitys ei ole asiakirja, joka laaditaan kerran ja arkistoidaan, vaan sen tulee vastata kohteen todellista tilannetta.

Toiminta, asiakasrakenne, henkilöstöresurssit ja toisinaan myös rakennusten käyttötarkoitukset muuttuvat. Pelastustoimella ei kuitenkaan ole kristallipalloa, jonka avulla muutokset tulisivat automaattisesti tietoon.

Lainsäädäntö velvoittaa toiminnanharjoittajaa ilmoittamaan poistumisturvallisuuteen vaikuttavista olennaisista muutoksista. Muutokset saattavat tuntua arjen toiminnassa pieniltä, mutta poistumisturvallisuuden näkökulmasta niiden vaikutus voi olla merkittävä.

Yhteinen tavoite on asukkaiden turvallisuus

Ajantasainen poistumisturvallisuusselvitys hyödyttää kaikkia osapuolia. Se tukee toiminnanharjoittajan omaa turvallisuusjohtamista, auttaa henkilöstöä varautumaan ja antaa pelastusviranomaiselle mahdollisuuden arvioida turvallisuutta oikeiden tietojen pohjalta.

Yhteinen tavoite on, että rakennuksessa olevat ihmiset pääsevät hätätilanteessa poistumaan turvallisesti ja oikea-aikaisesti. Esimerkiksi tulipalon sattuessa poistumisaikaa on vain muutama minuutti.

Lisätietoa hankkeesta

Poistumisturvallisuuskohteiden valtakunnallisen tilannekuvan päivityshankkeessa tunnistettiin noin 4 000 poistumisturvallisuusselvitysvelvollista kohdetta 20 hyvinvointialueelta.

Hankkeen rahoitti Palosuojelurahasto. Kiitos kaikille pelastuslaitoksille hyvästä yhteistyöstä!

Lue myös