Uutiset

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämän kyselytutkimuksen perusteella kampanjat ovat suosituin lähde, josta ihmiset haluavat ammentaa paloturvallisuustietoutta. Myös medialta toivotaan turvallisuusviestintää. Paloturvallisuusviikon huomasi 35 prosenttia haastatelluista. Heistä noin joka kymmenes teki kotonaan paloturvallisuutta parantavan teon.

Tyhjä liesi keittiössä ja teksti Liedenrauhaa on tyhjä liesi.

Paloturvallisuusviikon vaikuttavuutta ja näkyvyyttä kartoittaneessa kyselytutkimuksessa tiedusteltiin ihmisiltä, mistä he saavat ja mistä he haluaisivat saada tietoa paloturvallisuudesta. Keskeisimmät tietolähteet ovat tällä hetkellä uutiset (49 %) ja kampanjat (39 %). 

Samat kanavat ovat kärjessä myös siinä, mistä ihmiset toivovat saavansa paloturvallisuustietoa. Tässä kampanjat (42 %) nousevat jopa uutisten (41 %) edelle. Tulos osoittaa, että ihmiset pitävät turvallisuusviestintäkampanjoita tärkeänä ja toimivana tiedonlähteenä.  

Tietoa toivottiin myös suoraan pelastustoimelta. Tältä pohjalta Päivän Paloasemalla kaltaiset tapahtumat puoltavat paikkaansa. 

Yli 210 000 turvallisuustekoa kodeissa 

Paloturvallisuusviikko julisti marras-joulukuun vaihteessa Liedenrauhaa. Kampanjalle hankittiin kuuluvuutta ja näkyvyyttä kaupallisilla radiokanavilla ja sosiaalisessa mediassa. Mediavalinnat poikkesivat muutamasta aiemmasta vuodesta radiopainotteisuudellaan. 

Teema kiinnosti tiedotusvälineitä: Yle ja MTV tekivät aiheesta haastatteluja televisiokanavilleen, ja eri tiedotusvälineiden nettisivuilla Liedenrauha ja Päivä Paloasemalla näkyivät toista sataa kertaa. 

Myös Paloturvallisuusviikon oma verkosto viesti kampanjasta aktiivisesti. Liedenrauhaa julistettiin blogeilla, valokuvilla ja iskevillä videoilla. 

Kyselytutkimuksen mukaan kampanjan viestintää huomasi noin kaksi miljoonaa ihmistä. Kampanjan huomanneet tekivät kodeissaan yli 210 000 turvallisuustekoa. 

Konkreettinen harjoittelu vahvistaa kykyä toimia tulipalotilanteessa 

Päivä Paloasemalla -tapahtumissa vieraili yli 80 000 kävijää. Kävijäpalautekyselyyn vastanneista lähes puolet totesivat, että osaavat tapahtumassa vierailun ansiosta toimia paremmin tulipalotilanteessa. 

”Sammutuspeitteen käytön opastus oli hyödyllinen ja muistutti tärkeistä yksityiskohdista sammutustilanteessa”, toteaa eräs kävijä.  

Paloturvallisuusviikkoa vietettiin 22.11.–1.12.2025. Kampanjaa koordinoi SPEK. Kampanjassa on mukana pelastusala ja muita organisaatioita, jotka haluavat parantaa asumisturvallisuutta. Palosuojelurahasto tukee kampanjan toteuttamista. 

Lue myös