Uutiset

Keittiössä syttyvän palon alkusammutus useimmin onnistuu, kun siihen ryhdytään. Palavan esineen kuljettaminen toiseen paikkaan tai laskeminen paloherkälle alustalle aiheuttaa kuitenkin usein lisävahinkoja. Tiedot selviävät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuoreesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin LähiTapiolan korvaamia liesipaloja.

Mies pitelee kattilaa, josta liekit roihuavat.

Todennäköisin tilanne, jossa suomalainen tulee kokeilleeksi alkusammutustaitojaan, on ruoanlaitto. Keittiössä ja esimerkiksi grillatessa syttyy vuosittain satoja tulipaloja. Tästä huolimatta harva miettii, miten toimisi, jos keittiössä syttyisi tulipalo.

– Kokkaaminen tai ruoan lämmittäminen on niin arkista, ettei siihen välttämättä mielletä liittyvän riskejä. Tosiasiassa lieteen liittyviä vaaratilanteita tapahtuu kuitenkin tilastojen valossa päivittäin. Ruoka voi esimerkiksi syttyä kuumennettaessa palamaan tai liedelle on voinut unohtua jokin sinne täysin kuulumaton tavara. Jotain kättä pidempää alkusammutukseen kannattaa siis aina olla saatavilla, sanoo korvausjohtaja Antti Määttänen LähiTapiola Pirkanmaalta.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuoreessa tutkimuksessa analysoitiin LähiTapiolalle ilmoitettuja liesipaloja. Vakuutusyhtiölle ilmoitetut vahingot antavat aiempaa tarkempaa kuvaa palojen syttymissyistä ja myös alkusammutustilanteista.

Lue lisää: Kotien yleisimmistä tulipaloista uutta tietoa – Liedellä syttyy ruoan lisäksi kahvinkeittimet ja mikrokuvut

– Niissä tapauksissa, joissa varmuudella tiedetään alkusammutusta yritetyn, tulen leviäminen saatiin estettyä lähes 90 prosentissa tapauksista. Alkusammutukseen kannattaa siis aina ryhtyä, jos sen pystyy tekemään itseään tai muita vaarantamatta, kertoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkija Laura Kuurne.

Samalla tutkimuksesta kävi ilmi, että onnistuneista alkusammutuksista joka neljäs oli sellainen, jossa oli hätiköinnin takia aiheutunut tarpeettomia vahinkoja. Nämä olisivat ehkäistävissä.

Siirrettäessä tuli voi tarttua verhoon tai kuuma kattila polttaa pintaa

Alkusammutukseen liittyvät lisävahingot kytkeytyvät usein siihen, että palavaa esinettä lähdetään kuljettamaan toiseen paikkaan tai siirretään paloherkälle alustalle. Tutkimuksessa tuli esimerkiksi esiin tilanteita, joissa tulikuuma esine oli tippunut käsistä lattialle tai muulle tasolle ja aiheuttanut palojälkiä. Jos taas palavaa kattilaa lähdetään viemään ulos, tuli voi tarttua esimerkiksi verhoihin tai vaatteisiin.

– Jos ruoka tai muu tavara syttyy liedellä palamaan, sen voi hyvin sammuttaa siinä paikassa. On ymmärrettävää, että ensimmäinen reaktio voi olla, että palava esine täytyy saada ulos, mutta palon alku kannattaa tukahduttaa syttymispaikassa sopivalla sammutusvälineellä. Siirtämiseen liittyy aina lisäriskejä. Mahdollisimman pian kannattaa myös kääntää liesi ja liesituuletin pois päältä, sanoo Määttänen.

Tutkimuksen valossa sammutuspeite on yleisimmin keittiössä käytetty sammutusväline: sillä tuli oli saatu tukahdutettua joka neljännessä liesipalossa. Myös vettä, käsisammutinta tai kattilan kantta oli käytetty useissa tapauksissa. Tarvittaessa matto tai märkä pyyhekin oli auttanut.

– Uskaltaisin sanoa, että jos sammutuspeite on lähellä saatavilla ja sen käyttöön on tutustuttu ennalta, se toimii hyvin monessa kodin sammutustilanteessa. Peite kannattaa pitää keittiössä käden ulottuvilla eikä esimerkiksi eteisen kaapissa. Kun on miettinyt ennalta, mitä palon syttyessä voi tehdä, voidaan useimmat palot saada taltutettua, sanoo Kuurne.

Kattilan kansi unohtuu – Soita tarvittaessa apua paikalle

Keittiössä syttyviin tulipaloihin on olemassa useita sammutuskeinoja. Jos liesi on unohtunut päälle ja sen kuumuudessa syttyy esimerkiksi pizzalaatikko, leikkuualusta tai leivänpaahdin palamaan, voi liekit tukahduttaa sammutuspeitteellä tai käsisammuttimella.

Jos taas tuli on kattilassa tai pannulla, alkusammutukseen voi käyttää myös kyseisen astian kantta.

– Tutkimuksen perusteella kattilan kansi ei usein muistu ihmisille mieleen alkusammutusvälineenä. Sopivan kokoinen kansi on kuitenkin hyvä tapa sammuttaa esimerkiksi pieni ruoka- tai rasvapalo. On tietenkin tärkeää muistaa, että kannen tulisi olla kuiva eikä sitä saa raottaa, ennen kuin tuli varmasti on talttunut, sanoo Määttänen.

Tutkija Kuurne muistuttaa veden ja rasvapalon riskeistä.

– Vesi voi saada palavan rasvan leviämään jopa räjähdysmäisesti. Siksi sitä ei tule käyttää esimerkiksi öljyn tai voin sammutuksessa. Rasvapaloihin liittyykin moni alkusammutuksen lisävahinkojen riskeistä: myös tutkimuksessa tuli esiin tilanne, jossa rasvapalo oli pahentunut, kun sitä yritettiin sammuttaa vedellä. Palava rasva voi myös roiskua tai kaatua, jos astiaa lähdetään siirtämään, sanoo Kuurne.

Jos palon alku ei ole enää turvallisesti sammutettavissa, poistu paikalta ja soita apua hätänumerosta 112. Auta ja varoita mahdollisuuksien mukaan muita. Sulje ovet perässäsi.

Näin voit lisätä kokkailun ja keittiön paloturvallisuutta

  • Pidä alkusammutusväline käden ulottuvilla: sammutuspeite, käsisammutin, kuiva kattilankansi. Opettele alkusammutusvälineen käyttöä ennalta.
  • Varmista, että asunnossa on toimiva palovaroitin
  • Älä jätä ruokaa liedelle valvomatta
  • Älä säilytä liedellä tai sen välittömässä läheisyydessä mitään ylimääräistä
  • Harkitse induktiolieden hankkimista tai liesivahdin asentamista, jos taloustilanne sallii

Tutustu tutkimusraporttiin: Liesipalot vakuutusyhtiölle tehtyjen vahinkoilmoitusten näkökulmasta.

Tutkimuksessa analysoitiin LähiTapiolalle vuosina 2017–2020 koti- ja yritysvakuutuksista tehtyjä vahinkoilmoituksia ja verrattiin niitä pelastustoimen PRONTO-tietokannan onnettomuustietoihin samalta ajanjaksolta. LähiTapiola rahoitti tutkimuksen, koska yhtiö haluaa auttaa kotien tulipalojen ja vaaratilanteiden ehkäisyssä.

Lue myös