EtusivuAjankohtaistaSPEK mukana tulipaloja koskevan tiedon jakamisessa EU:ssa

SPEK mukana tulipaloja koskevan tiedon jakamisessa EU:ssa

5.3.2019 16:00

Olimme mukana Euroopan Unionin nyt toisen kerran järjestämässä FIEP-kokouksessa (Fire Information Exchange Platform) Brysselissä 27.2. Kokouksen tarkoituksena oli tehostaa paloturvallisuutta koskevan tiedon jakamista jäsenmaiden kesken ja antaa tilannekatsaus EU:ssa meneillään olevista hankkeista paloturvallisuuden kehittämiseksi.

EU on käynnistämässä pilottiprojektin, jonka tarkoituksena on toteuttaa EU-laajuinen analyysi ja arviointi käytettävissä olevasta tulipaloja koskevasta tiedosta. Projekti tunnistaa myös aukkoja näissä tiedoissa sekä antaa johtopäätöksenään suositukset tiedon keräämiseksi ja sen jakamiseksi Euroopan laajuisesti. Tavoitteena on myös antaa suositukset EU-tason toimenpiteistä, joilla tuetaan asumisturvallisuuden parantamista.

Euroopassa on viimeisten vuosikymmenten aikana saavutettu merkittävää parannusta paloturvallisuudessa. Tähän on vaikuttanut sääntelyyn tehdyt muutokset ja kansallisten paloturvallisuusratkaisujen toteuttaminen. Vuosien 1979–2007 välillä palokuolemat ovat vähentyneet 65 %:ssa Unionin jäsenvaltioista, mutta maiden väliset erot ovat huomattavia. Kokouksessa nostettiin myös esiin eurooppalaiset paloturvallisuussuositukset, joiden laatimisessa SPEK on mukana osana CFPA Europea (Euroopan palontorjuntaliittojen yhteisjärjestö).

Lue matkakertomus kokonaisuudessaan täältä

Lue CFPA Europen toiminnasta täältä

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja