EtusivuPaloturvallisuus alkaa jo talon suunnittelusta
Lehdistötiedotteita aiemmin
10.7.2008

Asuntomessukohteessa 12 Palo kannustetaan paloturvalliseen asumiseen

Paloturvallisuus alkaa jo talon suunnittelusta

Kodin ja asukkaiden paloturvallisuuteen voidaan vaikuttaa merkittävästi jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Tulipaloja ehkäistään ennalta esimerkiksi teettämällä kaikki sähkötyöt alan ammattilaisilla ja ottamalla huomioon kiukaan vaatimat suojaetäisyydet. Vaasan asuntomessuilla kohteessa 12 Palo kävijät saavat tietoa siitä, miten he voivat tuntuvasti lisätä tulevan kotinsa paloturvallisuutta. Kohteessa päivystävät Pohjanmaan pelastuslaitos ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

Talonrakentajien on syytä muistaa tulipalosta pelastautuminen jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Tärkeintä on, että taloon rakennetaan riittävästi hyviä poistumisreittejä ja asennetaan tarpeellinen määrä palovaroittimia, jotka sijoitetaan oikein ja kytketään sähköverkkoon.

Automaattinen sammutuslaitteisto eli sprinkleri antaa kodille ja sen asukkaille parhaan suojan tulipalotilanteessa. Nykyisin on saatavissa myös vesisumulaitteistoja, jotka käyttävät sammuttamiseen hyvin pieniä vesimääriä. Rakennusvaiheessa sammutuslaitteiston asentaminen on kohtuuhintaista.

Asumisen paloturvallisuus on asukkaiden omalla vastuulla

Asukkaat viime kädessä päättävät, montako palovaroitinta taloonsa sijoittavat ja pitävätkö ne toimintakunnossa. He ratkaisevat, hankkivatko kotiin sekä alkusammutusvälineitä että taidon käyttää niitä. Asukkaista on myös kiinni se, miten turvallisesti sähkölaitteiden tai tulen kanssa toimitaan. Esimerkiksi kodin sähkölaitteet aiheuttavat vuosittain noin tuhat tulipaloa.

Asumisen paloturvallisuutta voidaan kohentaa monin eri keinoin. Tietoa niistä saa asuntomessujen kohteessa 12 Palo. Kohteessa on nähtävissä myös palaneita kodinkoneita. Pohjanmaan pelastuslaitoksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ammattilaiset opastavat paloturvallisuusasioissa ja vastaavat kävijöiden kysymyksiin.

Lisätietoja:
Pohjanmaan pelastuslaitokselta
10.–13.7. Pelastuspäällikkö Tero Mäki, 0400 767 502
14.7. – Palotarkastusinsinööri Thomas Nyqvist, 0500 366 025

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä
10.7. ja 14.7. – Aluejohtaja Sirpa Suomalainen, 050 554 8599
10.–11.7. Suunnittelija Marjatta Virtanen, (09) 4761 1351, 040 7657 788

På objektet 12 Brand på bostadsmässan uppmuntrar man till brandsäkert boende

Brandsäkerheten börjar från planeringen av huset

Husets och de boendes brandsäkerhet kan påverkas betydligt redan i planerings- och byggnadsskedet. Bränder kan förebyggas till exempel genom att man låter yrkesmän utföra alla elarbeten i huset och iakttar de skyddsavstånd som en bastuugn kräver. På objektet 12 på bostadsmässan i Vasa får besökarna information om hur de betydligt kan öka brandsäkerheten i sitt kommande hem. Österbottens räddningsverk och Räddningsbranschens Centralorganisation i Finland har dejour på objektet.

Husbyggare bör tänka på brandräddning redan i planerings- och byggskedet. Det viktigaste är att man bygger tillräckligt med bra utrymningsvägar i huset och installerar ett behövligt antal brandvarnare som placeras rätt och ansluts till elnätet.

En automatisk släckanläggning, dvs. ett sprinklersystem, ger hemmet och dess invånare det bästa skyddet i en brandsituation. I dag finns det också släckanläggningar som använder vattendimma och behöver mycket små vattenmängder för släckning. När man installerar en släckanläggning i byggnadsskedet är priserna rimliga.

Boendets brandsäkerhet är på de boendes eget ansvar

Det är i sista hand de boende själva som beslutar hur många brandvarnare de placerar i sitt hus och huruvida de hålls funktionsdugliga De avgör om de skaffar sig redskap för första släckning och förmågan att använda dem. Det beror också på de boende hur säkert hanteringen av elapparater eller eld är. Till exempel hemmets elapparater orsakar cirka tusen bränder varje år.

Brandsäkerheten i boendet kan förbättras på många olika sätt Information om dessa får man på objektet 12 Brand på bostadsmässan. På objektet kan man också se brända hushållsmaskiner. Yrkesfolket från Österbottens räddningsverk och ger rådgivning i brandsäkerhetsärenden och svarar på besökarnas frågor.

Ytterligare information:
Österbottens räddningsverk
10.–13.7. Räddningschef Tero Mäki, 0400 767 502
14.7. – Brandsynsingenjör Thomas Nyqvist, 0500 366 025

Räddningsbranschens Centralorganisation i Finland
10.7. ja 14.7. – Distriktschef Sirpa Suomalainen, 050 554 8599
10.–11.7. Planerare Marjatta Virtanen, (09) 4761 1351, 040 7657 788