Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä on valittu nyt kolme kertaa. "Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä" -huomionosoitus myönnetään tunnustuksena erittäin ansiokkaasta ja menestyksekkässtä työstä palokuntanuorisotoiminnan hyväksi. Valinnan vuosittain jaettavasta tunnustuksesta tekee SPEKin nuorisotyötoimikunta. Pelastusliitot lahjoittivat huomionosoituksen palokuntanuorisotyölle SPEKin 100 -vuotisjuhlien yhteydessä 2006.
| SPEK-ryhmä julkisti vuoden palokuntanuorisotyöntekijäksi Juha Reinolan Utsjoelta |
|
Palokuntanuorisotyö on tärkeää nuorelle ja yhteiskunnalle
|
|
Nuori itse ja yhteiskunnan tulevaisuus ovat palokuntanuorisotyön peruslähtökohdat. Nuorille tarjotaan mielekästä toimintaa, ja yhteiskunnalle annetaan turvallisuuskasvatuksen saaneita nuoria aikuisia. Vuoden palokuntanuorisotyöntekijän Juha Reinolan ansiosta Utsjoenkin nuorilla on mahdollisuus harrastaa palokuntatoimintaa. Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä julkistettiin tänään SPEK-ryhmän eli Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja alueellisten pelastusliittojen tilaisuudessa Helsingissä.
Palokuntanuorisotoiminnassa pidetään etusijalla se kaikkein tärkein eli nuori itse. Nuorille halutaan tarjota mielekästä ja kiinnostavaa toimintaa, jossa opitaan selkeät rajat, vastuuta omasta tekemisestä ja yhdessä olemisen iloa. Kun harrastus on vielä lähes ilmainen ja sitä on tarjolla pienilläkin paikkakunnilla, ei siihen ole juurikaan esteitä osallistua.
Palokuntanuorisotyö on työtä myös yhteiskunnan ja tulevaisuuden hyväksi
Palokuntanuorisotyö tähtää tavoitteisiin, joilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys; kasvatetaanhan palokunnissa turvallisuustietoisia nuoria aikuisia, joilla on hyvät sosiaaliset taidot ja kyky toimia ryhmässä. Lisäksi nuorista koulutetaan tulevaisuuden sopimuspalokuntalaisia, ja osalle nuoruuden palokuntaharrastus tarjoaa väylän pelastusalan ammattilaiseksi. Näin maassamme riittää turvallisuusosaajia tulevaisuudessakin.
SPEK-ryhmä pitää palokuntanuorisotyötä yhteiskunnalliselta merkitykseltään tärkeimpänä tehtävänään. Kun vuoden palokuntanuorisotyöntekijä Juha Reinola toimii nuorten parissa, SPEK-ryhmän alueelliset pelastusliitot antavat hänelle ja muille käytännön toimijoille oman taustatukensa. Liitot kouluttavat, järjestävät leirejä ja muita tapahtumia. SPEK-ryhmän ja koko alan yhteinen iso ponnistus on palokuntanuorten kansainvälinen suurleiri heinäkuussa 2010.
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä tekee kaikkensa nuorten harrastusten hyväksi
Juha Reinola toimii nuoriso-osaston johtajana Utsjoella, Suomen kolmanneksi harvimpaan asutussa kunnassa. Reinola on tehnyt harrastamisen mahdolliseksi nuorille etäisyyksistä ja harvasta asutuksesta huolimatta. Hän on koonnut kuntakeskukseen nuorten toimintailtoihin sählynharrastajat, seurakuntanuoret ja palokuntanuoret samalle illalle. Hän suunnittelee ja johtaa itse jokaisen ryhmän kerrallaan. Harvinaista ei ole sekään, että Reinola noutaa nuoria kodeistaan harrastuksiin.
Nuorten parissa työ painottuu paitsi turvallisuuskasvatukseen myös yhdessäoloon. Nuoret saavat opetusta teoriassa ja käytännössä, ensin kansalaistaitojen ja sittemmin palokuntataitojen saralla. Viikonloppuharjoituksissa, kilpailuissa ja leireillä taidot ja yhteisöllisyys karttuvat entisestään.
Suomessa:
• 12 000 palokuntanuorta, 2500 ohjaajaa ja 600 nuoriso-osastoa
• 960 vapaaehtoista palokuntaa ja 47 000 vapaaehtoista palokuntalaista
• VPK:t osallistuvat joka päivä lähes 100 hälytystehtävään
Lisätietoja:
SPEKin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Nurmi, 0400 170 364
Valtakunnallisen nuorisotyötoimikunnan puheenjohtaja Esko Lehtonen, 0400 527 525
Järjestelyt: viestintäpäällikkö Helena Grönstrand, 040 482 4495
|
Edelliset huomionosoituksen saajat:
2006: Pekka Uunila, Himangan VPK
2007: Alpo Tapanainen, Selänpään VPK
2008: Jyrki Attenberg, Oulunkylän VPK
2009: Juha Reinola, Utsjoen VPK