Palokuntanuorisotyön organisaatio
Palokuntanuorisotoiminnan avuksi ja tueksi on muodostettu erilaisia yhteistyöelimiä. Niiden tarkoituksena on huolehtia siitä, että palokunnan toiminta sujuu mahdollisimman hyvin. Päinvastoin kuin moni muu nuorisotoiminta, palokuntanuoret eivät muodosta omaa organisaatiotaan vaan toimivat palo- ja pelastusalan järjestöjen kyljessä, symbioosissa niiden kanssa, tukien ja tuettavana. Kaiken toiminnan perustana on nuoriso-osasto. Nuoriso-osasto toimii varsinaisen palokunnan alaosastona. Muutama osasto toimii myös omana rekisteröitynä yhdistyksenään.
Palokunnat ovat organisoituneet toiminta-alueiksi, jotka edelleen ovat muodostaneet pelastusliittoja. Joillakin alueilla palokunnat ja niiden nuoriso-osastot ovat suorassa yhteydessä pelastusliittoihin toiminta-alueiden puuttuessa. Valtakunnallinen organisaatio palokuntanuorisotyössä on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Kansojen välisestä palokuntanuorisotyöstä huolehtii C.T.I.F:n International Jugendleiterkommission IJLK.
Paikallinen palokuntanuorisotyö
Palokuntanuoria on nykyään noin 10.000 noin 500 osastossa. Näiden lisäksi palokuntanuorisotyöhön voidaan laskea ohjaajat, joita on kaiken kaikkiaan hiukan alle 2 000. Nuoriso-osasto toimii varsinaisen palokunnan alaosastona. Yleensä osasto toimii vapaaehtoisen palokunnan yhteydessä, mutta myös hyvin moni puolivakinainen palokunta on perustanut oman nuoriso-osaston. Harvinaisempaa on, että nuoriso-osasto toimii jonkun muun palokuntamuodon yhteydessä, mutta näitäkin esimerkkejä on. Muutama osasto toimii myös omana rekisteröitynä yhdistyksenään.
Malliohjeen mukaisesti osaston toimintaa johtaa nuorisotyötoimikunta, johon voivat kuulua mm. nuoriso-osaston johtaja ja varajohtajat, nuorten edustajia, palokunnan muiden osastojen edustajia sekä esimerkiksi nuorten vanhempia. Toimikunta vastaa työstään palokunnan hallitukselle.
Käytännön työssä osastoa vetää nuoriso-osaston johtaja. Apunaan hänellä on muita ohjaajia, jotka jakavat työn hänen kanssaan. Ohjaajat osallistuvat palokuntanuorisotyöhön yleensä vapaaehtoisesti, korvauksetta. Puolivakinaisessa palokunnassa palomiehen tehtäviin voi kuitenkin kuulua nuoriso-osaston vetäminen.
Alueellinen palokuntanuorisotyö
Toisiaan lähellä sijaitsevat nuoriso-osastot muodostavat yleensä toiminta-alueen. Toiminta-alueen piirissä järjestetään usein yhteisiä tempauksia, kuten kilpailuja, leirejä ja joitain nuorten kursseja. Toiminta-alueen toiminnasta vastaavat alueen toimikunta ja alueen nuorisotyönohjaaja ANTO. Toimikunnassa on edustettuna jokainen alueella toimiva osasto.
Aluenuorisotyönohjaaja edustaa toiminta-aluetta pelastusalan liiton nuorisotyötoimikunnassa, mikä on seuraava porras palokuntanuorisotyön organisaatiossa. Pelastusalan liitot järjestävät erilaisia kursseja, välittävät koulutus- ja muita materiaaleja, organisoivat leirejä, kilpailuja, opintopäiviä sekä valistus- ym. kampanjoita. Pelastusliiton palokuntanuorisotyötä tekevät monet valitut vapaaehtoiset, kuten esimerkiksi nuorisotyönohjaaja LNTO, nuorisotyön puheenjohtaja sekä sihteeri, koulutusohjaaja ja kilpailuvastaava.
Valtakunnallinen palokuntanuorisotyö
Seuraava porras palokuntanuorisotyön organisaatiossa on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Se on pelastusalan liittojen keskusjärjestö. Keskusjärjestön nuorisotyöhön kuuluvat materiaalien tuottaminen ja välittäminen, kurssinjohtajien koulutus, toiminnan kehittäminen ja koordinointi, erilaisten valtakunnallisten tapahtumien järjestäminen, kuten noin joka neljäs vuosi järjestettävä valtakunnallinen leiri ja palokuntanuorten kilpailut. Lisäksi keskusjärjestössä pidetään yhteyttä nuoriso- ja pelastusalan muihin toimijoihin Suomessa ja maailmalla.
Nuorisotyön ylimpänä elimenä kokoontuvat pelastusalan liittojen nuorisotyönohjaajat kaksi kertaa vuodessa SPEKin järjestämiin nuorisotyön syys- ja kevätkokoukseen. Käytännön työstä huolehtimaan ohjaajat valitsevat syyskokouksessaan seuraavalle vuodelle kuusijäsenisen nuorisotyötoimikunnan. Nuorisotyötoimikunta valmistelee nuorisotyön kokouksia ja tilaisuuksia sekä luo suuntaviivat palokuntanuorisotyön kehittämiselle. Nuorisotyötoimikunta toimii SPEKin asiantuntija elimenä ja sen kokoonpanon vahvistaa SPEKin hallitus.
SPEKin toimistolla palokuntanuorisotyöstä huolehtii palokuntapalveluiden osasto. Palokuntapalveluihin kuuluvat järjestötoiminta ja palokuntakoulutus. Osastolta löytyy asiantuntemusta pelastus- ja vapaaehtoistoiminnan lisäksi mm. nuorten kasvatuksesta, ohjaamisesta, oppimisesta ja kouluttamisesta.
Lue lisää: