Naistyön historiaa

Naistyön historian tunteminen auttaa ymmärtämään VPK-toiminnan ja koko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä. Naiset ovat olleet mukana vapaaehtoisten palokuntien toiminnassa niiden perustamisen alkuvaiheista lähtien. Naisten panos on ollut merkittävä mm. toiminnan rahoituksen kartuttamisessa ja huollon järjestämisessä. 

Rouvien huoli

VPK-toiminta otti maassamme tulta alleen 1800-luvulla. Alkuun työturvallisuus ei ollut kehuttavaa. Palomiesten vaimojen huoli sai heidät ryhtymään toimeen. Alkuvaiheessa naistyön tärkeimpiä tehtäviä olivat varuste- ja ruokahuolto sekä yhdistyksen toiminnan tukeminen taloudellisesti. Naiset järjestivät mm. arpajaisia ja myyjäisiä, joiden tuotoilla rahoitettiin oman yhdistyksen toimintaa. Tanssilavatoiminta lienee yksi tunnetuimmista ja näkyvimmistä palokuntayhdistysten varainkeruun muodoista.

Vanhimmista, ompeluseurojen nimekkeellä toimineista naisosastoista on mainintoja jo 1800-luvun historiikeissa. Ompeluseurat ovat mm. suunnitelleet ja tehneet tai hankkineet palokunnille lippuja ja varusteita. Vähitellen toimintaan tuli mukaan sosiaalinen tuki eli tulipalojen uhrien auttaminen. Omaisuutensa tulipaloissa menettäneille on järjestetty niin majoitusta kuin vaate-, ruoka- ja tarvikeapuakin. Muu yhteiskunta järjestäytyi avunannossa vasta vapaaehtoisten yhdistysten esimerkin myötä.

Valtakunnallinen järjestäytyminen 1951

Valtakunnallisesti naistyö järjestäytyi Savonlinnan yleisen palokuntalaiskokouksen jälkeen vuonna 1951. Palokuntien keskusliiton naistyötoimikunta perustettiin Tampereella 1952 ensimmäisessä valtakunnallisessa palokuntanaisten kokouksessa. Aluksi luotiin ohjeita yhteisten sääntöjen luomiseksi. Toiminnan järjestäydyttyä koulutus sai keskeisen sijan. Heti ensimmäisenä toimintavuonna järjestettiin ensimmäiset valistustyökurssit, joiden aiheina olivat kodin palovalistus, paloturvallisuus, ensiapu, muonitusorganisaatio ja järjestökoulutus.

Monessa mukana

Varainhankinta ja huvi- ja virkistystoiminta olisi tuskin sujunut ilman naisten sitkeyttä ja aktiivisuutta, kun kyseessä on ollut myyjäisten, arpajaisten, iltamien ja muiden tapahtumien järjestäminen. Toiminta on ollut tärkeää palokuntahengen kannalta ja keräysvaroilla on rahoitettu mm. VPK-talojen rakentamista, kalustehankintoja ja harrastustoimintaa. Muonitus nousi merkittävään rooliin 1950-luvulta lähtien.

Operatiivisessa eli hälytysosastotoiminnassa naisten asema on alkanut vakiintua vasta 1970-luvulta lähtien. Historiankirjat tietävät kyllä kertoa useista poikkeustapauksista.

Valistustyö on yksi tärkeimpiä ulos näkyviä toimintoja. Toimintaohjeessakin on mainittu, että "palokuntanaistyön tehtävä on palontorjuntatietouden levittäminen naisten, lasten ja kotien piiriin". Lähimmäisapu on ollut aina mukana eri muodoissaan, ja vuodesta 1973 lähtien myös henkinen apu on ollut osa palokuntanaistyötä.

Kilpailutoiminta käynnistyi 1979 palontorjuntapäivillä Rovaniemellä: tuolloin palokuntanaisten kalustonkäsittelykilpailussa kisattiin ensimmäistä kertaa Sampo-maljasta. Nykyisin Sampo-maljan järjestää FSB. Suomen naiset ovat osallistuneet myös kansainvälisen CTIF-organisaation kilpailuihin. 2010 aloitettiin uudenlainen tietotaitokilpailu Iines. 

Tilastojen kertomaa

Tietoja naisosastojen toiminnoista on kerätty vuodesta 1958 lähtien. Jo ensimmäisenä vuonna kirjattiin lähes 30 000 työtuntia. Entisessä Palontorjuntaliitossa oli heti naistyön perustamisesta lähtien osapäiväinen naistyönohjaaja, vuodesta 1969 lähtien kokopäiväinen. Vuonna 1983 naistyön tehtävät siirrettiin koulutussuunnittelijan tehtävien yhteyteen ja 1986 järjestötyön alaisuuteen järjestöpäällikölle. Vuonna 1990 naistyö sai jälleen järjestöohjaajan. Sittemmin tehtäviä on hoidettu mm. koulutussuunnittelijan toimesta. Tällä hetkellä naistyössä toimii kokopäiväinen järjestöohjaaja (alk. 2007).