Palokuntalaiset
Palokunnat ja palokuntalaiset ovat mukana rakentamassa turvallista yhteiskuntaa. SPEK on vahvasti mukana kehittämässä erityisesti vapaaehtoispalokuntalaisten osaamista ja saatavuutta.
SPEK yksi tärkeä tehtävä on tuottaa vapaaehtoisen ja sivutoimisen pelastushenkilöstön koulutusmateriaali. SPEK kehittää jatkuvasti uusia opetusmateriaaleja ja -menetelmiä palokuntalaisten osaamisen kehittämiseksi.
SPEK toinen keskeinen tehtävistä on huolehtia vapaaehtoispalokuntalaisten saatavuudesta. Vapaaehtoisen palokuntatoiminnan jatkuminen turvataan myös tulevaisuudessa huolehtimalla vapaaehtoispalokuntalaisten hyvinvoinnista sekä palokuntalaisuuden ja palokuntakulttuurin säilymisestä ja kehittämisestä.
Vapaaehtoispalokuntatoiminnan laajentaminen kohti paikallisen turvallisuuskulttuurin kehittymistä, onnettomuuksien vähenemistä ja onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen pienentämistä onkin yksi vapaaehtoisen palokuntatoiminnan haasteista tulevien vuosien aikana.
SPEK koordinoi Palokuntaan.fi -hanketta, jonka tavoitteena on lisätä vapaaehtoispalokuntalaisten määrää.