Palokuntanuorten kilpailutoiminta


Kilpailujen tarkoitus palokuntanuorisotyössä on innostaa, kannustaa ja motivoida nuoria. Kilpailuihin harjoittelemalla ja osallistumalla osaston yhteishenkeä voidaan tiivistää ja saada viikkoharjoitusrutiiniin jotain uutta ja haastavaa. Kilpailuihin harjoittelussa tärkeää on juuri nuorten motivoiminen ja vastuuttaminen.



Kilpailutoiminnasta saadaan suurin hyöty, jos nuoret itse ovat sisäistäneet tavoitteet ja päämäärät ja ovat sitoutuneita niitä tavoittelemaan. Tämä onnistunee helpoiten, jos nuoret ovat itse asettamassa tavoitteita. Kilpailutoiminnan tavoitteina voi olla rehti osallistuminen ja
palokuntatovereiden tapaaminen tai voimakas menestymisen halu ja omien taitojen näyttäminen.


Alueelliset kilpailut

Pelastusliiton alueella järjestettäviä kilpailuja ovat kalustonkäsittely-, liikunta- ja tietokilpailut sekä niiden yhdistelmät.


Valtakunnalliset kilpailut

Veikon Malja
Veikon MaljaVeikon malja kilpailu on palokuntanuorten Suomen mestaruus -kilpailu. Kilpailu on ns. pimeä kalustokilpailu eli kilpailutehtävää ei kerrota etukäteen. Veikon maljaan voivat osallistua kaikki osastot riippumatta aiemmasta menestyksestä. Kilpailu järjestetään kerran vuodessa ja kilpailun voittaja saa vuodeksi VEIKON MALJAN, jonka on lahjoittanut Veikko Nummela, palokalustotehdas Nummela OY:n entinen toimitusjohtaja. Tutustu Veikon maljan sääntöihin.
Tietokilpailu

Tietokilpailu on henkilökohtainen kilpailu, jota varten käydään karsintakilpailut pelastusliitoissa. Karsintakilpailujen parhaat kilpailevat valtakunnallisessa tietokilpailussa. Tietokilpailu järjestetään joka toinen vuosi.


Uusi kalustokilpailu 

Monitaitokilpailu on päätetty muuttaa uuden tyyppiseksi kalustokilpailuksi. Kalustokilpailun suunnitteluryhmään haetaan innokkaita palokuntalaisia joilla on kokemusta kilpautoiminnasta tai on muuten innokas kehittämään palokuntanuorten kilpailutoimintaa. Hakemukset suunnitteluryhmään voi lähettää Valtterille SPEK:iin (yhteystiedot yllä).

CTIF-kilpailut

Kansainvälinen CTIF nuorisokomissio järjestää joka toinen vuosi kansainväliset palokuntanuorten "maailmanmestaruuskilpailut". Niiden lisäksi nuorille järjestetään kansalliset kilpailut vuosittain (ellei kansainvälisten kilpailujen vuoksi päätetä pitää välivuotta) Kansallisissa CTIF-kilpailuissa kilpaillaan paitsi mestaruudesta, myös paikasta kansainvälisiin CTIF-nuorisokilpailuihin. Lisätietoja saa Suomen CTIF-sivustolta www.ctif.fi.

Vuonna 2011 kansainväliset palokuntanuorten CTIF-kilpailut järjestetään Sloveniassa heinäkuussä (17.-24.7.). Suomea kilpailuissa edustaa Taivassalon VPK joka voitti 2010 Posiolla järjestetyt kansalliset kilpailut ja Rantakulman VPK joka sijoittui toiseksi. Lisätietoja kannustusmatkasta Sloveniaan tulee myöhemmin.

 

 

Veikon malja 2011

Palokuntanuorten suomenmestaruus Veikon Malja - Ouluun!

Kilpailun lopputulokset ovat ladattavana alapuolella olevasta linkistä. Kiitos kaikille osallistuneille palokunnille, HUOMIOIKAA että ensi vuonna kilpailun järjestysvuorossa on Lapin Pelastusliitto.

Muistakaa myös että ensi vuonna järjestetään Veikon Malja -kilpailun yhteydessä valtakunnallinen tietokilpailu. Aluekarsinnat on pidettävä ennen sitä.

ANNA palautetta 2011 Veikon Malja -kilpailusta tästä. Palautetta voi antaa kesäkuun 15. päivään asti.

LISÄTIETOJA:

Valtteri Tervala +358 400 685 366
valtteri.tervala(a)spek.fi

Palokuntanuorten kilpailuiden järjestysvuorot