Tuoreimmat lehdistötiedotteet
15.2.2012 Hoitajat palkittiin Auttavat Kädet -veistoksella
Tulipalosta 28 asiakasta pelastaneet hoitajat palkittiin tänään 15.2. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön myöntämällä Auttavat Kädet -veistoksella. Viime kesäkuussa Diakonissalaitoksella tapahtuneessa tulipalossa Heini Mäkelä, Pirjo Koski, Sirkka Immonen ja Petri Paavola evakuoivat asiakkaat kahdelta osastolta. Huomionosoituksella haluttiin muistaa heidän ripeää ja neuvokasta toimintaansa vakavassa tulipalotilanteessa.
6.2.2012 Jokaisen asukkaan pitäisi tuntea kiinteistön pelastussuunnitelma
Jokaisen asukkaan tulisi tuntea asuinkiinteistönsä pelastussuunnitelma. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa, että vastuu pelastussuunnitelman laadinnasta, ylläpidosta ja asukkaille tiedottamisesta on taloyhtiön hallituksella. Pelastussuunnitelmasta tulee käydä ilmi tunnistetut vaarat ja riskit, keinot, joilla niitä ehkäistään sekä toimintaohjeet onnettomuuksien varalle. Pelastussuunnitelma on laadittava asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa. Tulipaloissa kuoli tammikuussa 9 ihmistä.

Lisätietoja
Tiedotuspäällikkö
Juha Hassila
puh. (09) 4761 1324
gsm 040 758 7846

Tiedottaja 
Eevi-Kaisa Yrjölä
(09) 4761 1356 tai 040 481 9122 

Suunnittelija
Marjatta Virtanen
puh. (09) 4761 1351
gsm. 040 765 7788

sähköpostit:
etunimi.sukunimi@spek.fi