EtusivuKoulutusTulityötTulityökurssi

Tulityökurssi

Suomessa on jo yli puolitoista miljoonaa tulityökoulutettua (1 503 795, maaliskuu 2016). Tulityökursseja on toteutettu Suomessa vuodesta 1988 alkaen ja osa koulutetuista onkin päivittänyt osaamisensa jo useampaan kertaan. Kurssin todistus, Tulityökortti, on voimassa viisi vuotta suoritusajankohdasta.

Tulityökurssin tavoitteena on herättää tulityöntekijät ennalta ehkäisemään tulityöonnettomuuksien synty. Kurssilla opitaan keskeinen ohjaava lainsäädäntö ja ohjeistus sekä eri osapuolten vastuut. Kurssin jälkeen ymmärretään tulityön ennakkosuunnittelun ja tulityöluvan merkitys sekä osataan tehdä työ turvallisesti.

Tulityökoulutus sekä katto- ja vedeneristysalan tulityökoulutus yhdistyivät 1.1.2016. Ennen vuotta 2016 suoritettu koulutus on voimassa kortissa mainitun ajan ja oikeuttaa tekemään vain kortin mukaisia tulitöitä: tulitöiden turvallisuustutkinto oikeuttaa tekemään vain tulitöitä, ja katto- ja vedeneristysalan tulitöiden turvallisuustutkinto vain katto- ja vedeneristysalan tulitöitä.

Sekä tulityöntekijällä että tulityöluvan myöntäjällä tulee olla voimassa oleva Tulityökortti.

Tulityön tekemiseen tilapäisellä tulityöpaikalla vaaditaan aina riskienarvioinnin perustella laadittu kirjallinen, määräaikainen tulityölupa. Tulityöluvan myöntää työn tilaajan nimeämä henkilö.

Turvatoimet tulityöpaikalla

Tilapäisellä tulityöpaikalla tulee aina olla riittävä ja toimiva alkusammutuskalusto, joka määritellään tulityöluvassa. Tulitöitä edeltävien turvatoimien lisäksi työn edetessä tilannetta seurataan jatkuvasti uusien, ennalta aavistamattomien vaarojen syntymisen varalta.

Tulityövartijan rooli ympäristön tarkkailussa on keskeinen.
Hänen on oltava tietoinen sekä työmaakohtaisista
että tulitöiden vaaroista. Hänen on myös osattava tehdä
hätäilmoitus sekä käyttää alkusammutuskalustoa. SPEK suosittelee, että tulityövartija suorittaa vähintään kahden tunnin alkusammutuskoulutuksen tai tulityökurssin.

Entistä kansainvälisempi koulutus

Tulitöiden turvallisuuskoulutusta kehitetään yhteistyössä Pohjoismaiden palontorjuntaliittojen kesken. SPEKin myöntämä Tulityökortti on voimassa Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, ja vastaavasti näissä maissa myönnetty tulityökortti hyväksytään Suomessa. Tulityön osapuolet tulee kuitenkin perehdyttää noudattamaan kyseisen maan määräyksiä ja ohjeita.

Tulityökurssi on työpäivän mittainen (8 tuntia) ja se sisältää kuusi oppituntia teoriaa, suojaus- ja alkusammutusharjoitukset sekä kokeen. Koulutukseen kuuluvat seuraavat aihealueet: 

• Tulityöt turvallisesti 
• Vastuut ja velvollisuudet
• Tulityöriskit eri toimintaympäristöissä
Turvatoimet eri toimintaympäristöissä ja suojausharjoitus
• Toiminta onnettomuustilanteessa 
• Alkusammutusharjoitus
• Koe, kysymysten käsittely ja kurssin päättäminen

Kurssin ohjeellinen aikataulu

Kurssin suomenkielinen oppikirja on nimeltään Ryhdyttäessä tulitöihin... Oppikirja on julkaistu myös ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja viroksi. Oppikirja sisältyy jokaiseen kurssiin. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) tulityötoimikunta on vahvistanut tulityökurssin tavoitteet ja ohjelman.

Kurssin kouluttajat

Tulityökurssinjohtajaksi voivat hakeutua henkilöt, joilla on vankka työkokemus teolliselta, tekniseltä tai turvallisuusalalta. Häneltä vaaditaan kouluttajan tai turvallisuusalan koulutus tai osoitus vastaavasta osaamisesta sekä perehtyneisyyttä toimialan turvallisuusasioihin. Uusilla kurssinjohtajakoulutukseen hakeutuvilla henkilöillä tulee olla voimassa oleva Tulityökortti tai katto- ja vedeneristysalan tulityökortti. (2016 alkaen uusi Tulityökortti ja työsuojelualan koulutus). 

Kouluttajilla on käytössään yhtenäinen koulutusaineisto, joka on käännetty myös ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja viroksi. Kurssinjohtajakoulutuksen järjestää Suomen Palopäällystöliitto (SPPL)

Rekisteriseloste

Yrityskohtainen koulutus
Kadotetut kortit

spek turvakauppa.png

Tilaa edullisimmin verkkokaupasta ja maksa verkkopankissa! Kortin hinta 13,90€ (sis. postikulut).

SPEK rekisteripalvelut
klo 9:00-14:00
(09) 4761 1301
Kortin hinta ennakkomaksulla 17,83 € (sis. postikulut) 

sähköposti
turvallisuuskortit@spek.fi

Koulutuspäällikkö
Riitta Piironen
riitta.piironen@spek.fi