Tieturva-koulutusohjelma

Yleinen liikenne aiheuttaa tiellä tehtävässä työssä työntekijöille merkittäviä vaaroja. Työskentely aiheuttaa puolestaan vaaratilanteita muille tienkäyttäjille.
Työturvallisuuslainsäädännössä liikennealueella tehtävä työ luokitellaan vaaralliseksi työksi. Sitä tekemään ja johtamaan saa käyttää vain huolellisia ja päteviä henkilöitä.



Liikenteen vaaroille alttiina työskentely ja toisaalta työskentelyn aiheuttama vaara liikenteelle vaatii työntekijöiltä ja työnjohdolta olosuhteiden edellyttämiä taitoja.

Tieturva 1 on tiellä tehtävien töiden turvallisuuskoulutuksen peruskurssi, joka on kehitetty antamaan olosuhteiden edellyttämiä taitoja ja varmistamaan työntekijän pätevyyttä.
Tieturva 2 on jatkokurssi yleisellä tiellä työskentelyn liikenne- ja työturvallisuudesta vastuussa oleville henkilöille.

Tieturvakoulutus

Tieturva 1- ja Tieturva 2 -oppikirjat ovat tulostettavissa viereisen palstan linkeistä. Tieturvakortti on todistus koulutuksesta ja sen tuomasta pätevyydestä.

Kurssinjohtajakoulutus

Seuraavat Tieturva 1- ja Tieturva 2-kouluttajakurssit ovat vuonna 2013 Helsingissä.
Lisätietoja kurssinjohtajakoulutuksista alasivuilla ja niistä voi tiedustella myös SPEKistä, puhelin (09) 476 112.

Korttitietojen tarkistus

Rekisteröintitiedot voi tarkastaa ja tilata uuden kortin kadonneen tilalle arkisin klo 9.00–13.00 neuvontanumerosta (09) 4761 1301. Uuden kortin kadonneen tilalle voit tilata edullisimmin SPEKin verkkokaupasta (13,35 €, sis. postikulut). Kadonneen kortin voit tilata myös rekisteripalveluiden neuvontanumerosta tai sähköpostilla turvallisuuskortit@spek.fi, jolloin kortin hinta on 17,25 € (sis. alv, postiennakko- ja laskutuskulut).

TAKAISIN SIVUN ALKUUN


Rekisteriseloste 

 

Yhteystiedot
KADOTETUT KORTIT

Edullisemmin SPEKin verkkokaupasta, valitsemalla maksutavaksi lasku yksityishenkilölle. Kortin hinta 13,35 € (sis. postikulut).

SPEK rekisteripalvelut
klo 9:00-14:00
(09) 4761 1301
Kortin hinta 17,25 € (sis. postikulut).

sähköposti turvallisuuskortit@spek.fi
Anna palautetta Tieturvakoulutuksesta
Oppilaan aineistot