Palokuntanuoret olivat tyytyväisiä Palotarus 2010 -suurleiriin, ja myös leirin koulutukselliset ja kasvatukselliset tavoitteet saavutettiin hyvin. Kun leiri päättyi eilen lauantaina, nuorilla oli kotiin viemisinään aimo annos uutta turvallisuustietoa ja -osaamista. Leirialueelta poistukin eilispäivän mittaan 250 miehistönkuljetusautollista ja 35 bussillista väsyneitä, mutta onnellisia leiriläisiä. Ainoa ikävä asia leirillä oli viimeisen yön ilotulitusonnettomuus, jossa 36 leiriläistä vahingoittui lievästi. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kiittää leirintekijöitä tärkeästä panoksesta nuorten hyväksi.
”Paras leiri ikinä” ja ”on tosi haikeaa lähteä leiriltä” olivat nuorten suusta kuultuja kommentteja leirin viimeisenä päivänä. Neljän vuoden välein järjestettävä suurleiri antaa hienot mahdollisuudet solmia uusia ystävyyssuhteita niin maakunta- kuin valtakunnan rajojenkin yli. Leiritoiminta on hyvin keskeinen osa palokuntanuorisotyötä juuri sen vuoksi, että se tarjoaa koulutuksen lisäksi paljon elämyksiä, monipuolista vapaa-ajantoimintaa ja kivoja kavereita.
Palotaruksella käytiin myös monia kisoja, joista merkittävimpiä olivat Sankoruiskun SM-kilpailu, jonka voitto meni Sääksjärven-Kuljun VPK:lle, sekä ympäristökilpailu Jätesota, jonka pääpalkinto lähti ahvenanmaalaisten mukaan. Palokuntanuorisotyöhön kuuluu oleellisena osana nuorten aktivoiminen ottamaan vastuuta itsestä ja toisista ja osallistumaan yhteiseen toimintaan.
Palotarus 2010 -suurleiri oli lähes 3700 leiriläisen muodostama kunta kunnassa. Leirialueella toimi oma sairaala, palokunta, kirkko, päiväkoti, kirjasto, keskuskeittiö ja ns. tekninen virasto. Viikon aikana koulutettiin kaikki nuoret ikäryhmänsä mukaisilla kursseilla, joissa he saivat turvallisuuskoulutusta niin teoriassa kuin käytännössäkin.
Leirin koulutuksesta, turvallisuudesta, muonituksesta, huollosta, viestinnästä ja monista muistakin käytännön toiminnoista huolehti yli tuhat vapaaehtoista toimihenkilöä. Leirin aikuisille on tärkeää, että nuoret viihtyvät leirillä hyvin, ja he haluavat panostaa leirityöhön vuosi ja leiri toisensa jälkeen.
Onnistuneen leirin ainoa ikävä asia oli ilotulitusonnettomuus, jonka selvittäminen jatkuu myös SPEKin toimesta, jotta tämänkaltaiset onnettomuudet voidaan vastaisuudessa estää. Tapahtunutta tutkii tällä hetkellä poliisi sekä onnettomuustutkintakeskus yhdessä Tukesin kanssa.
Lisätietoja:
www.palotarus2010.fi
Leirinjohtaja Risto Vesalainen, 0400 885 696
Palokuntajohtaja Petri Jaatinen, 0400 535 441
Viestintäpäällikkö Helena Grönstrand, 040 482 4495 |